Äänestys

Päivitetty: 10.2.2023

Saimme yhtensä 64 osbu-ideaa määräaikaan mennessä. Niistä karsittiin ensin pois sellaiset ideat jotka eivät ole kaupungin toteuttamisen piirissä, vaan kuuluvat esim. yrityksille tms. Lisäksi saman tyyppisiä ehdotuksia niputettiin yhteen. Yhteisöllinen ideoiden kehittämistyöpaja järjestettiin kaupungintalolla. Paikalle saapui noin kolmisenkymmentä kehittäjää.

Äänestykseen jatkojalostui seuraavat 16 ideaa:

1. Alppiruusupuisto Vesitorninmäelle, budjetti: 3 000–5 000 €
Kuvaus: Lisätään alppiruusuja Vesitorninmäelle. Polku/pitkospuut kiemurtelevat läpi ruusujen.  

2. Juhlat omenapuutarhassa, budjetti: 8 000-10 000 €
Kuvaus: Herätetään kaupunginmuseon historiallinen omenatarha eloon ja kaupunkilaisten käyttöön. Musiikkia, kuorolauluja, ruokaa ja juomaa omenateemalla omenapuiden kukkiessa toukokuussa Anja Juurikkalan näyttelyn yhteydessä. Entrataan pihaa ja kulkuväyliä budjetin mukaan. 

3. Koirapuisto keskustaan, budjetti: 15 000-30 000 €
Kuvaus: Koirapuisto keskustaan esimerkiksi Ojakadun kentän rannan päätyyn suunnitellun hulevesipuiston yhteyteen. Alue on kooltaan noin 2 000 m². Koirapuisto vaatii toimenpideluvan. Joku toinen sijainti on myös mahdollinen. 

4. Köysirata Hoilonpuistoon, budjetti: 5 000-8 000 €
Kuvaus: Köysirata/vaijeriliuku lapsille Jyränköön Hoilon leikkipuiston yhteyteen. Köysiradan pituus noin. 20 m.

5. Marjapensaita Muikkuapajanpuistoon, budjetti: 1 000-2 000 €
Kuvaus: Monivuotiset marjapensaat, esim. herukat, kaupunkilaisten käyttöön uudistetun Muikkuapajanlahden kävelynpolun varrelle. Suunnittelu ja toteutus yhdessä asukkaiden kanssa. 

6. Mopopaja, budjetti: 5 000-10 000 €
Kuvaus: Paikka nuorille, jossa olisi mahdollisuus ohjattuun mopojen tuunaukseen ja korjaukseen. Tila voisi olla esimerkiksi autotalli, varasto tai kontti, joka sijaitsee keskustan tuntumassa. Budjetti sisältää tilavuokran ja ohjaajien palkan noin puolen vuoden ajalle. Lisäksi hankitaan tarvikkeita toiminnan aloittamiseksi. 

7. Muraali Lyseonmäen koululle, budjetti: 10 000-20 000 €
Kuvaus: Korkeatasoinen muraali (seinämaalaus) Lyseonmäen koulun julkisivuun Savontien päätyyn. Muraali ideoidaan ja suunnitellaan yhdessä oppilaiden ja alan ammattilaisten kanssa. Ammattilainen toteuttaa. Vaatii toimenpideluvan. Joku toinen sijainti on myös mahdollinen. 

8. Nuorten musaillat, budjetti: 5 000 €
Kuvaus: Nuorten ilmaiset musaillat, joiden yhteydessä esitellään Heinolan nuorten musiikkiskeneä ja tarjotaan mahdollisuus kokeilla erilaisia soittimia. Kolme eri tapahtumaa eri vuodenaikoina esimerkiksi WPK-talolla, Maaherranpuistossa ja/tai kesäteatterilla. 

9. Pingpong Heinola, budjetti: 1 000-3 000 €
Kuvaus: Matalan kynnyksen pingisturnaus ensisijaisesti nuorille. Mahdollisesti omat sarjat eri ikäryhmille niin, että aikuisetkin voisivat osallistua.

10. Puistoruokailu kesäksi, budjetti: 5 000-10 000 €
Kuvaus: Puistoruokailulla pyritään ehkäisemään syrjäytymistä ja tukemaan perheiden sekä ikäihmisten hyvinvointia. Ilmaiset ruokailut tarjoillaan kesäloman aikana sopiviksi katsotuissa ja budjettiin sopivissa paikoissa.

11. Pyssäri kuntoon, budjetti: 5 000-10 000 €
Kuvaus: Jyrängön Vahravuoressa sijaitsevan Pyssyharjun kunnostus turvalliseksi mäenlaskupaikaksi. Raivataan puita ja kantoja, lisätään valaistusta, opastusta ja viihtyisyyttä budjetin rajoissa.

12. Taideteos Anthony Bosleyn kunniaksi, budjetti: 10 000-15 000 €
Kuvaus: Anthony Bosleyn elämäntyötä kunnioittava taideteos vanhan lintutarhan raunioille Kirkkolammen rannalle. Suunnittelu ja toteutus kuvataiteilijalta, joka valitaan referenssien ja valitun tekniikan mukaan. Lintuhoitola täyttää tänä vuonna 60-vuotta.  

13. Tapahtumapaketti, budjetti: 5 000-7 000 €
Kuvaus: Lainattavat tarvikepaketit yhdistyksille ja yhteisöille kaupunkikulttuuria edistävien avoimien tapahtumien, kuten kaupunginosajuhlien järjestämiseen. Paketti sisältää muun muassa helposti kasattavia ja kevyitä pöytiä, tuoleja sekä telttakatoksen.   

14. Tiedeleiri lapsille, budjetti: 3 000-5 000 €
Kuvaus: Kesäleirillä tutustutaan tieteen ihmeelliseen maailmaan ja tutkitaan omaa lähiympäristöä. 

15. Tuunauspaja, budjetti: 3 000-5 000 €
Kuvaus: Askartelu ja käsityötarvikkeet kaupunkilaisten käyttöön. Entrataan nykyisiä tiloja, tarvikkeita ja toimintaa Tarhalla (entinen Maaherrankadun päiväkoti). Tällä hetkellä tarvikkeita on vapaassa käytössä keskiviikkoiltaisin. 

16. Ystävällisyysheijastimet, budjetti: 2 000-3 000 €
Kuvaus: Koululaisille pimeää syksyä turvaamaan ystävällisyysheijastin. Samalla viestitään, miten ystävällisyys vaikuttaa positiivisesti kavereihin. 

   

Etusivu