Heinolan asuntomessuista 20 vuotta – viestintää ja markkinointia sekä oheistuotteita


Heinolan asuntomessujen toteutuminen vaati sopivassa suhteessa viestintää ja markkinointia höystettynä sopivilla brändin mukaisilla oheistuotteilla. Logosta lähdettiin liikkeelle ja sen ympärille rakennettiin lisää.

Heinolan asuntomessujen viestinnästä laadittiin suunnitelma yhteistyössä Suomen Asuntomessujen kanssa. Suunnitelmia tehtiin jo hyvissä ajoin ennen messuja, vaikka varsinainen tapahtuman markkinointi aloitettiin Laukaan Asuntomessujen aikana. Toki alueen tontteja markkinoitiin huomattavasti aikaisemmin potentiaalisille rakentajille.

Messualueen kartta.

Messujen viestintä jaettiin sisäiseen tiedottamiseen, paikalliseen ja maakunnalliseen tiedottamiseen sekä valtakunnalliseen tiedottamiseen. Valtakunnallinen tiedottaminen oli ehdottomasti pääosassa jo Heinolan keskeisen sijainnin näkökulmasta, metropolialueen läheisyys ja messukävijöiden houkutteleminen sieltä Heinolaan.

Tiedottaminen onnistui hyvin, Heinolan messuista kirjoitettiin reilut 2500 artikkelia ja messujen mediatoimistoon rekisteröityi yli 700 toimittajaa.

Sisäinen tiedottaminen

Messujen sisäisen tiedottamisen tavoitteena oli pitää kaupungin oma organisaatio ajan tasalla messuihin liittyvistä asioista ja kertoa messu-uutiset aina ensin omalle henkilöstölle. Tällä pyrittiin sitouttamaan henkilöstö yhteiseen messurutistukseen.

Sisäisen tiedottamisen keskeinen väline oli Viikkotiedote, joka ehti ilmestyä 60 kertaa messuihin mennessä. Myös messuille luodut nettisivut palvelivat sisäistä tiedottamista. Erilaisia tapahtumia järjestettiin myös henkilöstölle, jolloin henkilöstö pääsi tutustumaan messutoimistoon ja sen henkilöstöön.

Kaupunkiorganisaation sisäinen tiedote messuista.

Messujen aikainen sisäisäinen tiedottaminen keskittyi messualueella toimivien näytteilleasettajien ja messuorganisaation väliseen tiedottamiseen. Tähdellistä-messutiedote ilmestyi kolme kertaa viikossa koko messujen aukiolon ajan.

Messujen aikainen tiedote messualueen näytteilleasettajille ja muille toimijoille.

Maakunnallinen ja paikallinen tiedottaminen

Alueellisen tiedottamisen välineisiin kuuluivat niin Heinolassa ja Lahdessa sekä Päijät-Hämeessä toimivat mediat: Etelä-Suomen Sanomat, Itä-Häme, Lahden Radio ja alueen ilmaisjakelulehdet. Lähimediat seurasivat kiitettävästi messuprojektin etenemistä ja erityisesti rakentajaperheiden kokemusten kautta. Messutoimiston väki vieraili lukuisissa alueellisissa tapahtumissa esittelemässä messuprojektia.

Valtakunnallinen tiedottamine

Messujen valtakunnallinen tiedottaminen käynnistettiin Matkamessuilla tammikuussa 2004 järjestetyllä tiedotustilaisuudella. Valtakunnallisessa tiedottamisessa nettisivujen merkitys oli suuri medialle toimitettujen tiedotteiden lisäksi. Messualueella vieraili kymmeniä toimittajia ennen messuja tekemässä ennakkojuttuja rakentamisesta, rakennuttajista ja itse tapahtumasta. Messualue oli avoinna medialle koko rakentamisajan.

Lehdistöretket järjestettiin kaksikertaan, tällöin median edustajat pääsivät tutustumaan Heinolan messualueeseen. Toinen retkistä oli suunnattu pääkaupunkiseudun medialle ja toinen alueelliselle medialle. Myös messujen avajaisia edeltävä päivä oli varattu median edustajille. Tuolloin Heinolassa vieraili 180 toimittajaa ja kuvaajaa.

Messuradio toteutettiin Lahden radion kanssa. Päivittäin he tekivät lähetyksiä messualueelta. Lisäksi valtakunnallinen Radio Nova toimitti messualueelta päivittäin uutisinsertit.

Messujen markkinointi ja oheistuotteet

Markkinoinnin tavoitteeksi asetettiin Heinolan tunnetuksi tekeminen valtakunnallisesti. Heinolan messuja markkinoitiin kymmenessä eri messutapahtumassa kevään 2003-2004 välisenä aikana.

Heinolan asuntomessujen markkinointi isolla kädellä käynnistyi Laukaan Asuntomessuilla 2003. Heinolalla oli paraatipaikalla mustikansininen paviljonki, jossa kerrottiin Heinolan messualueesta, vielä vapaana olevista tonteista, ja tietysti jaettiin tietoa Heinolasta ylipäätään. Osastolla jaettiin myös Heinolan luontaista kivennäisvettä Vellamoa. Vesi osoittautuikin hyväksi vetonaulaksi – kuumat kesäpäivät osuivat Laukaan messuillekin ja kävijöille Heinolan Vellamo-vesi maistui. Vettä kului litra tolkulla ja monesti jouduttiin sitä lisää toimittajalta tilaamaan – kulutus osoittautui paljon arveltua suuremmaksi.

Messuja markkinoitiin myös ensimmäisen kerran niin, että järjestävällä kunnalla oli omat verkkosivut messutonttien markkinointiin ja myöhemmin itse tapahtuman markkinointiin.

Messuille toteutettiin myös televisiomainokset – 3 erilaista, jotka pyörivät MTV3-kanavalla. Mainokset toteutettiin yhteistyössä Suomen asuntomessujen kanssa. ”Ihana mies” TV-mainos valittiin parhaaksi kesä- ja heinäkuun 2004 Kuukauden Parhaat Sekunnit -kilpailussa. Voitosta kilpaili kaikkiaan 545 ensiesitettyä mainosta.

Messuilla myös jaettiin uunituoretta Heinolan messuesitettä, jota myös toimitettiin kaikkiin Suomen kuntiin postin välityksellä – kuntia oli muuten silloin lähes 450! Kuoreen esitenipun kanssa laitettiin kaupunginjohtaja Komosen kutsu saapua messuille sekä muita kesän tapahtumiin liittyneitä esitteitä kuten My Fair Lady – joka oli silloinen kesäteatterin esitys. Messuesitettä oli saatavilla messuille asti suomen-, ruotsin-, englannin-, saksan- ja venäjänkielisenä.

Suomen kaikkiin kuntiin lähetetty tietopaketti ja kutsu saapua Heinolan messuille.

Heinolan messuilla oli tietysti oma messukassi – puuvillakankainen kassi, joka saattaa vieläkin tulla Heinolan katukuvassa vastaan, joskin harvenevasti. Kasseja nimittäin lähti eritapahtumissa maailmalle noin 30 000 kappaletta.

Messukassi, joita jaettiin yhteensä 30 000 kappaletta ennen messuja ja messujen aikana.

Messuja varten teetettiin messuilmeen mukaisia brändituotteita: vihkonen, kynä ja jääkaappimagneetti. Erityisesti toimittajat pitivät vihkoa käteen sopivana ja muutoinkin raikkaan näköisenä. Tuotteita jaettiin erilaisissa tapahtumissa ja tilaisuuksissa.

Oheis- ja brändituotteita.

Hieman harvinaisempaa herkkua oli saada ihan Heinolan messua varten Altian kanssa yhteistyössä laadittua puna- tai valkoviiniä. Viinejä oli myynnissä vain Heinolan Alkossa. Lisäksi toki messujen virallisissa kutsuvierastilaisuuksissa viinejä oli tarjolla vieraille.

Itse messujen lähestyessä Heinolan ympäristöön ja keskustaan pääkulkureittien varrelle ilmestyi erilaisia messuista kertovia ulkomainoksia ja -opastekylttejä.

Voidaankin todeta, että viestinnässä ja markkinoinnissa onnistuttiin, sillä Heinolan asuntomessut keräsivät 191 254 kävijää, joista neljännes vieraili messujen oheiskohteessa. Kaupungin asettama kävijä tavoite oli 180 000 kävijää, joka siis ylitettiin. Lisäksi messuilla vieraili 252 ennakkoon ilmoittautunutta vierailijaryhmää, joiden joukossa oli kansainvälistäkin väkeä. Vierailijaryhmistä suurin osa oli rakentamisen, arkkitehtuurin, kaavoituksen ja sisustamisen ammattilaisia.

Messujen tietopaketti emäntiä ja isäntiä varten ja vierailijaryhmiä varten laaditut esittelykalvot, piirtoheitin oli silloin kuuminta hottia!

Lisää haastatteluja, muistoja, mainoksia sekä Ylen ja MTV3:n tekemät katsaukset messuilta löydät Asuntomessut Heinolassa 20 vuotta sitten -sivultamme!

Takaisin ajankohtaisiin
Etusivu