Kesän toinen Terveisiä Goes Art -tilaisuus järjestettiin viime viikon torstaina Jyrängössä

Kukkaspiraalin tekoa ja keskustelua Jyrängön rantatuvalla

Yhteisötaideprojektissa luodaan kesän aikana luonnonmateriaaleista spiraalinmuotoinen teos sekä Heinolan kaupungin keskustaan torille että Tommolan, Jyrängön ja Mustikkahaan asuinalueille. Samalla keskustellaan kaupunkisuunnittelijoiden kanssa alueen ajankohtaisista asioista. Tilaisuudet järjestetään yhdessä Heinolan kuvataiteilijoiden kanssa.

Jyrängössä taiteiltiin ja keskusteltiin noin kymmenen asukkaan voimiin. Erityiskiitoksen sai uusittu rantareitti, josta on tullut hyvin suosittu. Pelastusrenkaita ja roskiksia voisi tosin olla enemmänkin reitin varrella. Näköalapaikan pajukko oli myös ryöpsähtänyt. Muikkuapajanpuiston lisäksi puuntaimien raivausta toivottiin rinnelehdossa koulun lähellä. Rantareitin kunnostaminen nousi esille vuonna 2020 järjestetyssä Terveisiä Jyrängöstä -tapahtumassa ja saman vuoden joulukuussa ympäristöministeriö myönsi avustuksen Jyrängön rantareitin kunnostamiseen esteettömäksi.

Rantatuvan ympäristöä ja kasvillisuutta on hoidettu vapaaehtoisten voimin sovitusti kaupungin kanssa. Alueella on paljon istutuksia, mutta osa viinimarjapensaista kuollut. Tilalle toivottiin muun muassa karviaista. Kiitosta sai Paasikivenpuiston kellarin uusi ovi. Läheisellä uimalaiturilla virtaus on Akanvirran vuoksi erittäin kova ja siellä voisi olla varoituskyltti. Rantapenkka on myös alkanut syöpymään pikkuhiljaa aalloista.

Asukkaat olivat tyytyväisiä myös palveluihin, mutta bussiaikataulut voisivat olla muuallakin kuin netissä. Viestintään toivottiin myös petrausta, että esimerkiksi katuremonteista ilmoitettaisiin aikaisemmin ja tapahtumat olisivat löydettävissä helpommin. Kohtaamispaikkoja ja vuoropuhelua on alueella paljon. Kiinteät penkit ovat hyvät, mutta ovat hieman liian matalla ikäihmisille. Talvella edustat ovat myös liukkaat, mutta muuten teiden auraukseen oltiin tyytyväisiä.

Jyrängössä toimii edelleen asukasyhdistys, mutta asukastupa on lopettanut toimintansa, kun valtio lopetti palkkatuet. Toiminta on siirtynyt Keskuskadulta seurakunnan kerhotilaan osoitteeseen Lammaskallionkatu 1. Torstaisin klo 12 alkaen kerholla on bingoa ja keskustelua. Kesällä toiminta siirtyy rantatuvalle.

Tulevana torstaina Terveisiä Goes Art -tilaisuus järjestetään Perä-Tommolan leikki- ja lähiliikuntapaikalla ja sitä seuraavana torstaina Mustikkahaan hiekkakentällä klo 18 alkaen. Tervetuloa. Lisätietoja taiteilija Henna Paasonen, 044 9738800, henna.paasonen@luukku.com ja kaupunkimuotoilija Noora Kumpulainen 044 769 4187 noora.kumpulainen@heinola.fi 

Takaisin ajankohtaisiin
Etusivu