Kirkkis-talon suunnitelmissa on monta muuttujaa

Ihmisiä asukastilaisuudessa

Eiliseen Terveisiä Kirkonkylän koululta -asukastapahtumaan osallistui paikan päällä ja verkossa yhteensä kolmisenkymmentä asukasta, joista osa oli valtuutettuja ja/tai lautakuntien jäseniä. Eniten asukkaita huoletti huhut siitä, ettei koulua rakenneta ollenkaan. Olisi hyvin epätasa-arvoista, jos pohjoinen Heinola jäisi ilman koulua.

Kaksi pääsyytä hankkeen palauttamiseen suunnittelupöydälle olivat kustannusten merkittävä nousu ja heinolalaisten lasten lukumäärän puolittuminen vuoteen 2030 mennessä. Kirkonkylässä on kuitenkin paljon lapsiperheitä, ja koulun yhteyteen suunniteltu lähiliikuntapaikka olisi sekä hyvinvointi- että elinvoimatekijä.

Kirkkis-talon kustannusarvio on noussut 55 %, yhdeksästä miljoonasta neljääntoista miljoonan euroon. Kustannusten nousu on tyypillistä, kun suunnittelu tarkentuu, mutta suurin syy kustannusten nousuun ovat raaka-aineiden hinnat, jotka kipusivat pilviin maailmantilanteen vuoksi. Sillä onko koulu tehty puusta vai betonista, ei ole merkitystä oppimisen kannalta, kuului eräs kommentti. Päätös puurakentamisesta tehtiin valtuustossa viime vuonna.

Kustannuksia pitäisi siis karsia, mutta miten? Yksi varteenotettava vaihtoehto on se, että päiväkoti siirrettäisiin Kirkkis-taloon vasta sitten, kun lapsimäärä on vähentynyt. Mitä vähemmän neliöitä, sitä vähemmän kustannuksia. Myös pihan/lähiliikuntapaikan osuus kustannuksista pisti miettimään. Pitäisikö hankkeet erottaa toisistaan? Ainakin hankerahaa pitäisi hakea lähiliikuntapaikalle. Käynnissä olevan ulkoilureittien perusparannushankkeella aiotaan ainakin toteuttaa Kirkonkylään ulkokuntosali vielä tämän kesän aikana. Se voisi asukkaiden mielestä sijaita esimerkiksi Koulutien varrella Luhtakujan kohdilla männikössä.

Lisähuolia aiheuttaa viereisen kerrostalon lepakot, jotka ovat luonnonsuojelulailla suojeltu. Kerrostalon purkamiseen voidaan hakea poikkeuslupaa, mutta poikkeusluvan saaminen voi olla hankalaa. Poikkeusluvan yksi edellytyksistä on, ettei suunnitelmia voi muuttaa, mutta tässä tapauksessa suunnitelmien muuttaminen on mahdollista. Tällä hetkellä päiväkodin piha on suunniteltu purettavan kerrostalon kohdille. Jotta voidaan hakea poikkeuslupaa, niin lepakkolajit pitää selvittää. Tämä pitäisi tehdä kesällä ja alkaa olla kiire löytää luontoselvittäjää, joita on muutenkin vaikea löytää.

Tällä hetkellä odotellaan Kettukallion päiväkodin kuntotutkimuksen tuloksia, joiden piti valmistua tällä viikolla. Kun selvitys saadaan, tekninen ja hyvinvointilautakunta punnitsevat vaihtoehtoja yhdessä. Asia valmistellaan tämän jälkeen hyvinvointilautakuntaan ja sieltä edelleen kaupunginhallituksen kautta valtuuston päätettäväksi.

Keskustelemassa olivat Heinolan kaupungilta hyvinvointijohtaja Pirjo Hepo-oja, kiinteispäällikkö Jari Kuosa, asemakaava-arkkitehti Katri Kuivalainen ja kaupunkimuotoilija Noora Kumpulainen. Lisätietoja noora.kumpulainen@heinola.fi.

Takaisin ajankohtaisiin
Etusivu