30.9.2021
Kirkonkylän koulusta pohjoisen Heinolan keskus
Pohjoisen paratiisi, tokaisi Kirkonkylän koulun rehtori hymyssä suin, kun pohdimme tulevan koulun nimeä. Kirkonkylän alakoulua ja Kettukallion päiväkotia koskeva hankesuunnittelu käynnistyi tänä vuonna. Hankesuunnitteluvaiheessa linjataan rakentamisen toteuttamistapa ja laajuus. Koulun arvioitu valmistumisajankohta on keväällä 2024.
Kirkonkylä oli aikanaan Heinolan maalaiskunnan keskus, ja se näkyy koulun ympäristössä – se on valtava. On lähes täysikokoinen yleisurheilukenttä hiekkapohjalla, monitoimikenttä, jääkiekkokaukalo, miniareena, pururata, liikuntahalli, frisbeegolfrata ja niin edelleen. Koulun ympäristön toivotaan säilyvän monipuolisena lähiliikuntapaikkana ja miksi ei myös tapahtumien keskuksena? Ulkoauditorio olisi upea tuohon rinteeseen, sitten kuntoportaat ja tekonurmi olisi erinomainen tuohon yläkentälle!
Panna-futis on lasten mieleen. Päiväkoti-ikäisille toivottiin hiekkalaatikkoa. Oman kokoiset paikat ovat tärkeitä. Jotkut saattavat kaivata myös hiljaisuutta, eivätkä kaikki ole niin urheilullisia. Pienet majat ja katokset saivat kannatusta myös nuorten keskuudessa.
Koululaiset tykkäävät enimmäkseen pelailla, varsinkin jalkapalloa, ja hengailla koulun pihalla. Kivillä on kiva istua, keinuissa kiikkua ja pyörällä liikkua. Polkupyörärivistö koulun pihalla on vaikuttava. Iltaisin nuoret heittelevät korista. Moporalli on onneksi hellittänyt. Miniareenalla on koko ajan kuhinaa ja monitoimikentällä on futistreenejä. Maatrampoliini oli toiveiden ehdoton ykkönen pelikenttien ohella.
Ikäihmisille ja aikuisille toivottiin kuntoilulaitteita. Voisi olla myös esimerkiksi voimistelurenkaita. Pururatakin voisi olla pehmeämpi ja matkan varrella voisi olla levähdys- ja treenipaikkoja. Lapsilla on hyvä olla, kun aikuiset viihtyvät. Eri-ikäisten huomioiminen on tärkeää alueen suunnittelussa.
Metsän ja pihapuiden säilyttäminen oli kaikille harvinaisen selvää. Mäntyjen väliin asennetuissa kiipeilyverkoissa toteutuu koululaisten mukaan sosiaalinen ympäristö, rakennettu ympäristö ja luonnonympäristö. Puurakentaminen olisi hyvä ottaa tosissaan koulun suunnittelussa.
Kirkonkylän kolmas aluekehitystapahtuma järjestettiin keskiviikkona 29.9. klo 17-19 Kirkonkylän koulun pihalla. Aiheena oli tulevan koulun ympäristö ja piha lähiliikuntapaikkana. Paikalla on parisenkymmentä asukasta sekä koululaisia. Heinolan kaupunkia edustivat muun muassa Kirkonkylän koulun rehtori Jarkko Granqvist, liikunnan palvelupäällikkö Maria Kaikkonen, asemakaava-arkkitehti Katri Kuivalainen ja kaupunkimuotoilija Noora Kumpulainen.
Terveisiä-tapahtumat ovat osa alueellista kehittämistyötä, jonka tavoitteena on tutkia Heinolan kylien ja kaupunginosien ominaisuuksia sekä kehityssuuntia yhdessä asukkaiden kanssa. Lisätietoja kaupunkimuotoilija Noora Kumpulainen noora.kumpulainen@heinola.fi 044 769 4187.