Terveisiä Kirkonkylästä

Ihmisiä Kyläpirtillä

Kirkonkylään kuuluu hyvää, kun pandemia alkaa pikkuhiljaa avaamaan oviaan. Uuden koulun hankesuunnitelmaan oltiin myös hyvin tyytyväisiä. Piha on hulppea liikunnallinen kokonaisuus.

Kirkonkylän kolmannessa kehittämistapahtumassa pääpaino oli Kirkonkylän koulun suunnitelmissa. Ensiksi vietettiin kuitenkin hiljainen hetki kuukausi sitten yllättäen poismenneen Ari Nokelaisen muistolle. Kauppias Nokelainen oli alkuperäinen ja aktiivinen kirkonkyläläinen, jota moni kyläläinen jää kaipaamaan. Ehkä hänen tarinansa voisi myöhemmin olla osa Kirkonkylän kyläkirjaa, josta kyläläiset haaveilevat.

Koulun suunnitelmista oli keskustelemassa kiinteistöpäällikkö Jari Kuosa. Hankesuunnitelma hyväksyttiin pari päivää aiemmin valtuustossa ja osa asukkaista toivoikin, että asukkaiden kanssa olisi käyty enemmän vuoropuhelua ennen päätöksentekoa. Koulun toimintoja on suunniteltu yhdessä koulun henkilökunnan kanssa ja piha-aluetta suunniteltiin yhdessä asukkaiden kanssa viime syksynä. Koulun koko on lyöty lukkoon, mutta sisätiloja on mahdollisuus vielä muokata jonkin verran.

Yleissuunnittelu on alkamassa pian. Hyvinvointilautakunnan on tarkoitus hyväksyä suunnitelma elokuussa. Yleissuunnittelun jälkeen tehdään toteutussuunnitelma ja urakoitsijat valitaan joulukuussa. Aikataulun mukaan rakennustyöt voidaan aloittaa noin vuoden päästä. Uusi koulu on käytettävissä aikaisintaan elokuussa 2024, toivon mukaan viimeistään syysloman jälkeen. Vanhan koulun ja viereisen asuntolan purku toteutetaan urakan yhteydessä.

Kouluun ei ole tulossa liikuntatiloja, koska liikuntahalli sijaitsee vieressä. Koulussa ei siten ole varattavissa erillisiä liikuntatiloja esimerkiksi järjestöjen käyttöön, kuten muissa kouluissa. Liikuntahallissa on alkamassa remontti keväällä ja se valmistuu syksyllä. Liikuntahallin voimasali toimii väestönsuojana. Erillistä väestönsuojaa tai kellaria ei ole koulun tiloihin tulossa. Varastotiloja on tässä suunnitelmassa myös vähän, mutta niitä kannattaisi lisätä.

Kuvia koulun suunnitelmista

Koululaisille kaivattiin oleskelutiloja. Sisällä voisi olla jotain, mihin ylimääräisen energian voisi purkaa. Esimerkiksi Sinilähdetalolla on paljon aktiviteetteja myös sisätiloissa. Tommola-talon perhekeskuksen toiminnan nähtäisiin myös soveltuvan hyvin Kirkonkylän koululle. Tilakeskuksen näkökulmasta parasta olisi, jos tilat olisivat käytössä 24/7. Koulut ovat kylien keskuksia ja iltakäyttö pitäisi mahdollistaa. Asukkaat toivoivat nuorille jotain, vaikka bänditoimintaa. ”Kunttis” oli aikanaan kovassa käytössä, nyt sitä ei enää ole.

Kylällä asuu myös paljon ikääntyneitä, joten senioritoiminnalle olisi varmasti kysyntää. Ehkä seniorit voisivat viettää päivälläkin aikaa päiväkoti-ikäisten lasten kanssa? Toimintaa kaivataan, mutta kuka toimintaa järjestäisi: Jyränkölä tai kenties seurakunta? Ehkä kuka tahansa voisi järjestää toimintaa ja vuoroista voitaisiin sopia esimerkiksi vanhempainyhdistyksen kautta.

Tilaratkaisujen lisäksi koulun väistötilat puhuttivat. Osa oli sitä mieltä, että väistö Tommola-taloon ja Salpauksen tiloihin on oikein hyvä vaihtoehto. Rakennustyömaan läheisyys voisi tuntua hieman turvattomalta ja muutenkin ympäristönä parakkeineen ei niin mukavalta. Osaa väistötiloihin kulkeminen huoletti. Miten kuljetukset voitaisiin hoitaa niin, että arjen sujuvuus säilyisi? Kuljetuksista ei ole vielä päätetty.

Paikalla oli myös rakennuspäällikkö Ari Matteinen ja kaupunkimuotoilija Noora Kumpulainen. Ari vastaili muutamiin liikenneratkaisuja koskeviin kysymyksiin ja Nooran kanssa pohdittiin, että mihin teemoihin seuraavalla tapaamisella voitaisiin keskittyä. Viestintä oli teema, joka tuntui äärimmäisen tärkeältä. Vierumäeltä voitaisiin ottaa mallia hanketyöskentelystä, jos siihen halutaan lähteä. Koko kylän yhteiset nettisivut voitaisiin myös toteuttaa kevyemminkin esimerkiksi opinnäytetyönä. Kyläsuunnitelma on vanha ja sekin pitäisi päivittää.

Ilta oli mukava ja mustikkapiirakka oikein maistuvaa. Kiitos kaikille osallistujille ja tietysti myös kyläyhdistykselle. Lisätietoja taphtumasta Kaupunkimuotoilija Noora Kumpulainen Noora.Kumpulainen(a)heinola.fi

Takaisin ajankohtaisiin
Etusivu