Ote strategisesta yleiskaavasta

Päivitetty: 10.5.2024

Yleiskaavoitus

Yleiskaavassa sijoitetaan ja sovitetaan yhteen yhdyskunnan eri toiminnot, kuten asutus, palvelut, työpaikat ja virkistysalueet. Samalla suunnitellaan niiden välisten yhteyksien järjestäminen. Yleiskaavalla ratkaistaan tavoitellun kehityksen periaatteet.
Yleiskaava esitetään kaavakartalla, johon liitetään kaavamerkinnät ja -määräykset. Yleiskaavaan liittyy myös selostus, jossa kerrotaan kaavan laatimisesta ja keskeisistä ominaisuuksista.
Yleiskaava voi koskea koko kuntaa tai sen tiettyä osa-aluetta, jolloin sitä kutsutaan osayleiskaavaksi. Yleinen osayleiskaavojen tyyppi on rantaosayleiskaava.
Kunnat voivat laatia myös yhteisen yleiskaavan, jolloin sen hyväksyy kuntien yhteinen toimielin ja vahvistaa ympäristöministeriö.

Kenelle ja millä ehdoin

Kaikilla, joiden oloihin tai etuihin yleiskaavoitus vaikuttaa, on oikeus osallistua yleiskaavoitusprosessiin ja vaikuttaa siihen osaltaan.

Toimi näin

Nähtävillä olevista kaavoitushankkeista ilmoitetaan paikallislehdessä sekä kaupungin kotisivuilla. Kuulutuksissa on kerrottu kuinka voi vaikuttaa kaavoitukseen.

Tietoa Heinolan yleiskaavoituksesta

Heinolassa yleiskaavat valmistelee elinvoima toimialan kaupunkisuunnittelu. Päätöksen yleiskaavoituksen aloittamisesta tekee kaupunginhallitus.

Valmistelun aikana yleiskaavatyön etenemisestä päättää elinvoimalautakunta, hyväksymisvaiheessa kaupunginhallitus ja valtuusto.

Etusivu