Maisematyölupa
Heinolassa maisemaa muuttavat maanrakennustyöt, puiden kaataminen tai muut näihin verrattavat toimenpiteet vaativat maisematyöluvan (toimenpiderajoitus):
* asemakaava-alueella
* ranta-asemakaava-alueella, jos kaava on vahvistunut ennen 01.05.2017 tai mikäli sen jälkeen vahvistuneessa kaavassa niin määrätään
* yleiskaava-alueella, jos yleiskaavassa niin määrätään
* alueella, jolla on voimassa rakennuskielto asemakaavan laatimiseksi tai jolle yleiskaavan laatimista tai muuttamista varten on niin määrätty.
Toimi näin
Hae lupaa ensisijaisesti sähköisen asiointipalvelun kautta. Jos se ei onnistu, voit hakea lupaa myös hakemuslomakkeella.
Hakemuksen oheen liitettävien asiakirjojen laajuus vaihtelee hankkeen laadun ja merkittävyyden mukaan.
Hankkeeseen ryhtyvänä huolehdi siitä, että työn suunnittelu ja toteutus tehdään määräysten, säännösten ja myönnettyjen lupien mukaisesti.
Luvan myöntää Heinolan kaupungin rakennusvalvontaviranomainen, joka myös neuvoo ja avustaa lupa-asioissa.
Kenelle ja millä ehdoin
Vaikutuksiltaan vähäiseen työhön ei tarvita lupaa.
Jos elinkeinonharjoittaja on sijoittautunut johonkin toiseen Euroopan talousalueeseen kuuluvaan valtioon ja tarjoaa palveluitaan tilapäisesti Suomessa, toimintaan vaaditaan samat luvat kuin Suomeenkin sijoittautuneilta elinkeinonharjoittajilta.
Lupaa ei myöskään tarvita töihin, jotka ovat:
* yleis- tai asemakaavan toteuttamiseksi tarpeellisia
* myönnetyn rakentasmisluvan mukaisia
Tausta
Maa-alueen omistajan tai haltijan on haettava maisematyölupa maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen ja vastaaviin toimiin asemakaava-alueella. Yleiskaava-alueella maisematyölupa on haettava, jos yleiskaavassa niin määrätään.
Hakemuksen ratkaisee kunnan määräämä viranomainen. Maisematyölupaa ei tarvita sellaisiin yksittäisten puiden kaatoihin, jotka liittyvät tonttien hoitoon. Maisematyölupaa ei tarvita myöskään silloin, jos toimenpide liittyy myönnettyyn rakentamislupaan.
Lisätiedot
Lainsäädäntö
Alueidenkäyttölaki
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990132
Rakentamislaki
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2023/20230751
Maksullisuus
Palvelu on maksullinen.
Rakennusvalvontataksan mukainen maksu.