Päivitetty: 1.3.2021

Luonnonsuojelualueen yleinen perustamisedellytys on, että alueella elää tai on uhanalainen, harvinainen tai harvinaistuva eliölaji, eliöyhteisö tai ekosysteemi.

Heinolan luonnonsuojelualueisiin lukeutuukin esimerkiksi ketonukin kasvupaikkoja, liito-oravan ja valkoselkätikan elinalueita sekä lisäksi mm. arvokkaita lehtoalueita, vanhaa luonnontilaista metsää, lähteikköjä, suoalueita, perinnebiotooppeja, pienvesiä sekä ranta– ja harjualueita.

Yksityismaiden luonnonsuojelualueita on Heinolassa tällä hetkellä lähes sata.

Monet niistä ovat Natura 2000 -alueiden osia ja osa esimerkiksi METSO- ohjelman kohteita.

Kaupungin omistamilla alueilla sijaitsee tällä hetkellä hieman yli kaksikymmentä suojelualuetta. Valtio taas on lunastanut itselleen reilut kymmenen luonnonsuojelualuetta Heinolan alueella.

Luonnonsuojelualueiden koko vaihtelee suuresti. Suurimmat ovat monen sadan hehtaarin Natura 2000 –alueita ja pienimmät muutaman aarin kokoisia pienempiä suojelukohteita.

Etusivu