Haittailmoitukset
Ympäristönsuojeluviranomaiselle tehtävä ilmoitus tulee tehdä kirjallisesti Heinolan kaupungin sähköpostiosoitteeseen ymparisto@heinola.fi, palautepalvelun kautta tai kirjeitse. Tuntemattoman ilmoittajan tai muulla tavalla ilmoitettuja tapauksia ei mahdollisesti käsitellä.
![Roskia luonnosta kerätty kasaan](https://www.heinola.fi/wp-content/uploads/2024/06/roskapussit3-1024x769.jpg)
Roskaantuminen
Ympäristönsuojeluviranomainen valvoo jätelain noudattamista. Jätelain 72 §:n mukaan ympäristöön ei saa jättää jätettä, hylätä konetta, laitetta, ajoneuvoa, alusta tai muuta esinettä eikä päästää ainetta siten, että siitä voi aiheutua epäsiisteyttä, maiseman rumentumista, viihtyisyyden vähentymistä, ihmisen tai eläimen loukkaantumisen vaaraa tai muuta niihin rinnastettavaa vaaraa tai haittaa.
Lisää roskaantumisesta
Meillä kaikilla on vähän erilainen käsitys puhtaasta alueesta. Mieti ensin, häiritseekö pihan siivottomuus sinua niin paljon, että siihen on puututtava. Vai hyväksytkö sen, että naapurisi hoitaa pihaansa eri tavalla kuin sinä? Asiasta voi myös keskustella naapurin kanssa. Kerro, mikä pihassa huolestuttaa ja tarjoa tarvittaessa myös apua.
Ilmoituksen tulee sisältää seuraavat tiedot:
- Ilmoittajan yhteystiedot
- Roskaantuneen kohteen sijainti mahdollisimman tarkasti (katuosoite tai kiinteistötunnus)
- Kuvaus siitä, mitä jätettä kohteessa on (mieluiten myös valokuvat jätteistä)
- Milloin havainto on tehty tai kuinka pitkään roskaantumista on tapahtunut
![](https://www.heinola.fi/wp-content/uploads/2025/01/jatteiden-polttaminen-1-1024x748.jpg)
Jätteiden polttaminen
Lahden seudun jätehuoltoviranomaisen jätehuoltomääräysten 17 §:n mukaan jätteiden hävittäminen polttamalla on kielletty. Kielto ei koske sellaista jätteen hyödyntämistä, johon on saatu ympäristölupa tai muu viranomaisen hyväksyntä eikä sellaisia maa- ja metsätalouden jätteitä, joiden polttamiseen on valtakunnallinen tai EU:sta tuleva ohje esimerkiksi kasvitautien tai rikkakasvien torjunnan takia.
Lisää jätteiden polttamisesta
Kielto ei koske seuraavia:
- Kuivan käsittelemättömän puujätteen, risujen ja oksien polttamista avopolttona nuotiossa tai grillissä. Poltettavan määrän tulee olla vähäinen, eikä tarkoituksena saa olla jätteen hävittäminen. Käsittelemätön puu on kyllästämätön, pinnoittamaton ja sitä ei ole maalattu eikä se sisällä liima-aineita.
- Kiinteistön tulipesissä kuivan käsittelemättömän puujätteen, risujen ja oksien polttamista lämmityksen yhteydessä.
- Kiinteistön tulipesissä paperin ja kartongin käyttämistä sytykkeenä lämmityksen yhteydessä.
- Polttavia käymälöitä.
- Kaislan polttamista, mikäli ajoneuvolla ei pääse rantaan. Kaisloja ei saa polttaa jäällä. Polttojäte ei saa päätyä vesistöön.
Polttaminen ei saa aiheuttaa naapurustolle savu-, noki-, haju- tai terveyshaittaa.
Risujätteet otetaan maksutta vastaan kaikilla jäteasemilla tai ne voi kompostoida tai käyttää hyödyksi haketettuna. Muistathan, ettei risujätettä tai muuta puutarhajätettä saa kuljettaa puistoihin tai muille yleisille tai yksityisille alueille.
![](https://www.heinola.fi/wp-content/uploads/2024/09/silta-1024x575.jpg)
Savu- ja hajuhaitta
Savu- ja hajuhaittoja voi syntyä esimerkiksi silloin, kun kiinteistöjen tulipesissä tai pihalla poltetaan polttamiseen kelpaamatonta materiaalia. Näitä ovat esimerkiksi jätteet ja märät puut. Savuhaittoja voi muodostua etenkin lämmityskautena sekä epäsuotuisten sääolosuhteiden aikaan. Etenkin taajama-alueilla tulee kiinnittää huomiota puun polttoon ja tulisijojen kuntoon, ettei päädy vahingossa aiheuttamaan savuhaittoja naapurustoon.
Lisää savu- ja hajuhaitasta
Kiinteistökohtaisten lämmityskattiloiden ja muiden tulipesien (takka, saunan kiuas) käyttö ei saa aiheuttaa haittaa terveydelle tai yleiselle viihtyvyydelle. Tulipesissä ei saa polttaa tuoretta tai märkää puuta. Jätehuoltomääräysten mukaisesti jätteiden hävittäminen polttamalla on kiellettyä. Kuivaa käsittelemätöntä puujätettä, risuja ja oksia voi kuitenkin polttaa lämmityksen yhteydessä sekä esim. grillissä. Paperia ja kartonkia voi käyttää sytykkeenä lämmityksen yhteydessä. Tästä ei kuitenkaan saa aiheutua naapurustolle savu-, noki-, haju- tai terveyshaittaa.
Jos naapurin talon lämmityksestä tai vastaavasta syntyy häiritsevää savua, on siitä hyvä keskustella ensin kyseisen naapurin kanssa. Jos savuhaitta on toistuvaa ja voimakasta, eikä naapurin kanssa päästä asiasta yhteisymmärrykseen, voit tehdä ympäristönsuojeluun kirjallisen ilmoituksen savuhaitasta. Ympäristönsuojelu ohjeistaa savuhaittojen ehkäisyyn ja vähentämiseen liittyen sekä puuttuu tarvittaessa tulisijojen epäasialliseen käyttöön.
Savu- tai hajuhaittaa koskevassa haittailmoituksessa tulisi olla tiedot:
- haittapäiväkirja useamman viikon ajalta (ajankohdat, kesto, kuvaus haitasta, voimakkuus, havaitaanko haitta sisällä vai ulkona)
- koetun haitan sijainti (osoite tai kiinteistötunnus)
- ilmoittajan yhteystiedot
Jos savuhaittaa koetaan pääosin pelkästään sisätiloissa, voit olla yhteydessä Päijät-Hämeen ympäristöterveyteen. Terveydensuojelu voi selvittää mahdollista savun aiheuttamaa terveyshaittaa asuntojen sisätiloissa.
![](https://www.heinola.fi/wp-content/uploads/2025/01/meluhaitta.jpg)
Meluhaitta
Melua voi syntyä esimerkiksi teollisuudesta, yleisö- ja moottoriurheilutapahtumista tai rakentamiseen liittyvistä työvaiheista. Erityisen häiritsevästä melusta voi olla tarvittaessa yhteydessä ympäristönsuojeluviranomaiseen.
Lisää meluhaitasta
Toimijoille, joiden toiminnassa saattaa syntyä melua, annetaan usein meluun liittyviä määräyksiä ja velvoitteita. Tällaisia voivat olla esimerkiksi ympäristöluvanvaraiset ja rekisteröidyt toiminnat tai yleisötapahtumat, joista on tehty meluilmoitus tai joille on myönnetty maastoliikennelupa. Ympäristönsuojeluviranomainen valvoo näiden melumääräysten kuten asetettujen melutasojen ja toiminta-aikojen noudattamista.
Myös ympäristönsuojelumääräyksissä annetaan määräyksiä esimerkiksi häiritsevää melua aiheuttavien koneiden ja laitteiden sekä äänentoistolaitteiden käyttöön. Äänenvahvistimien ja -toistolaitteiden häiritsevä käyttö on kiellettyä yöaikaan (klo 22-7) ja päiväsaikaan sairaaloiden, päiväkotien ja vastaavien lähistöllä. Erityisen häiritsevää melua ja tärinää aiheuttavien koneiden ja laitteiden (esim. sirkkeli, iskuvasara, lehtipuhallin, ruohonleikkuri, moottorisaha) käyttö on kielletty arkisin ma-la yöaikaan (klo 22-7) ja sunnuntaisin ja juhlapyhinä klo 12 saakka. Määräykset eivät kuitenkaan koske välttämättömiä ja tilapäisiä maa- ja metsätaloustöitä tai liikenneväylien ja yhdyskuntalaitteiden kunnossapitotöitä.
Meluhaittaa koskevassa haittailmoituksessa tulisi olla tiedot:
- kuvaus koetusta meluhaitasta, sen voimakkuudesta ja lähteestä
- tieto, onko melu havaittavissa ulkona vai myös sisällä
- tieto melun toistuvuudesta (mieluiten melupäiväkirja, josta käy ilmi ajankohdat ja voimakkuus)
- koetun haitan sijainti (osoite tai kiinteistötunnus)
- ilmoittajan yhteystiedot
Asuntojen sisämeluun (kuten rakennuksen teknisiin järjestelmät) liittyen voi olla yhteydessä Päijät-Hämeen ympäristöterveyteen, joka voi tarpeen vaatiessa selvittää asunnon meluolosuhteita.