Asuntomessualue 2024

Päivitetty: 9.8.2024

20 vuotta sitten perjantaina 16.7.2004 klo 10 avautuivat Heinolan asuntomessujen portit Tähtiniemen messualueelle. Asuntomessut toteutettiin yhteistyössä Heinolan kaupungin ja Osuuskunta Suomen Asuntomessujen kanssa.

Messuja oli valmisteltu jo useamman vuoden ajan. Messuja oli haettu Heinolan järjestettäväksi jo huhtikuussa 1996. Osuuskunta Suomen Asuntomessut päättivät joulukuussa 1998, että Heinola saa järjestettäväkseen vuoden 2004 asuntomessut. Messuja varten kaupunki hankki UP-Kymmene Oyj:ltä Tähtiniemen asuntomessualueen.

Heinolan kaupungin messuväki, Osuuskunta Suomen Asuntomessujen väki, messuoppaat, lipunmyyjät, alueen huoltoväki.

Asuntomessualue sijaitsee puhdasvetisen Ruotsalaisen järven rannalla kahden kilometrin päässä kaupungin ydinkeskustasta. Alueelle valmistui messuihin mennessä 25 omakotitaloa, kaksi rivitaloa, kaksi paritaloa ja eri ikäisiä asukkaita palveleva Elämänkaaritalo.

Suurin osa taloista on rakennettu puusta. Edustettuina ovat monipuolisesti sekä perinnetalot että modernit cityhirsitalot.

Heinolan asuntomessut esittelivät aktiivista asumista pikkukaupungissa. Tähtiniemessä toteutuvat teemat olivat asumisen elämänkaari, perinteinen ja moderni puurakentaminen, rantarakentaminen sekä lähiliikunta, lemmikkieläimet sekä sisustuksen uudet tuulet.

Elämänkaariajattelua toteuttaa alueelle valmistunut Elämänkaaritalo. Monitoimitaloon sijoittuvat päiväkoti, peruskoulun kaksi alinta luokkaa, naisten ja lasten ehdoilla rakennettu liikuntasali. Talossa järjestetään myös vanhusten päivätoimintaa ja asukastoimintaa. Talo aloitti varsinaisen päiväkotitoiminnan 1.10.2004.

Tähtiniemen lähiliikuntapaikat on suunniteltu palvelemaan kaiken ikäisiä asukkaita. Leikkipuisto Keksi toimii pienempien lasten leikkipaikkana. Tilava leikkikenttä välineineen tarjoaa tekemistä isommille lapsille ja nuorille. Kilometrin pituinen lenkkipolku kiertää alueen pohjoispuolisen kallion, jolla sijaitsee laavu hienolla maisemapaikalla.

Myös koirat on huomioitu alueen asukkaina. Heitä varten on tilava juoksutusaitaus, oma lenkkipolku ja uimaranta. Messujen oheistuotteena syntyi myös opas rakentajille, kuinka huomioida lemmikit ja erityisesti koirat rakennusmateriaaleja valitessa.

Asuntomessualueen taloista noin 70 prosenttia rakennettiin puusta. Esillä oli useita erilaisia tapoja rakentaa puusta, mm. precut-, platform-, puupilaripalkki-, massiivihirsi- ja erilaiset elementtitaloratkaisut.

Muistoja ja tarinoita messuilta

Tälle sivulle lisätään juhlavuoden kunniaksi erilaisia messumuistoja. Sivun oikeasta sivupalkista löydät mm. Ylen ja MTV3: katsaukset silloisista asuntomessuista sekä mainosvideot Heinolan asuntomessuista. Sivulle lisätään myös messujen järjestäjien sekä messualueelle muuttaneiden tarinoita tulevina viikkoina.

Etusivu