30% heinolalaisista pyöräilee myös talvisin

Heinolan kaupunki tutki asukkaiden liikkumistottumuksia ja niihin vaikuttavia tekijöitä Kuinka liikut Heinolassa -kyselyn avulla. Kyselyyn vastasi yhteensä 268 asukasta kesä-syyskuun 2020 aikana.

Noin puolet vastaajista pyöräili, käveli yli kilometrin matkoja päivittäin ja/tai liikkui henkilöautolla päivittäin. Taksia ja linja-autoa käytettiin vähiten. Polkupyöristä yleisin oli kaupunkipyörä ja sillä liikuttiin pääosin hyötyliikunnan vuoksi. Myös vaivattomuus, urheilu, nopeus ja ekologisuus nousivat hyviksi syiksi nousta pyörän selkään.

Suurin este pyöräilyyn oli sää ja liian pitkä matka. Huonokuntoiset tiet ja mukavuudenhalu nousivat myös kärkisijoille. Suurin osa vastaajista pyöräilisi enemmän, jos pyörän voisi jättää huoletta parkkiin. Myös turvallisuutta kaivattiin lisää.

Yllättävin tulos kyselyssä oli, että jopa 30 prosenttia vastaajista pyöräili myös talvisin. Kunnon varusteet päälle ja nastarenkaat alle, ei sen kummempaa, ja onhan se ekologista talvellakin. Liukkaalla ajo oli myös osan mielestä hauskaa, mutta samalla suurin este talvipyöräilylle.

Heinolan pyöräilyolosuhteet saivat arvosanaksi 3,7, talvipyöräilyolosuhteet 2,6 ja väylien esteettömyys 3,3 asteikolla 1-5. Tätä tulosta on nyt sitten tarkoitus lähetä parantamaan. Seuraavaksi edessä on 503 karttavastauksen analysointi ja eteen päin vieminen

Lisätietoja kyselystä Noora Kumpulainen, kaupunkimuotoilija noora.kumpulainen@heinola.fi

Etusivu