Helmi-hankkeen blogi

11.4.2023

Ahkeraa talkoilua Isiäisellä

Helmi-hanketta tehdään yhdessä Heinolan asukkaiden ja muiden aktiivien kanssa. Hankkeelle on muodostettu yhteistoimintaryhmä, joka osallistuu hankkeen suunnitteluun ja toteutukseen.

Isiäisellä maanomistajat ovat ottaneet järven kunnostuksen avosylin vastaan ja he ovat sekä mahdollistaneet hankkeen monet toimenpiteet, että myös osallistuneet kunnostustoimien toteuttamiseen.

Yhteistoimintaryhmään kuuluu monia järjestötoimijoita, yksittäisiä aktiiveja ja esim. Heinolan lintutarha. Merkittävä osa hankkeen asiantuntijapalveluista, mediatyöstä ja toimenpiteiden toteuttamisesta tulee näiden asian takana seisovien ihmisten työpanoksesta.

Talkoolaiset kantavat lintujen pesimälautan runkoa järvelle Isiäisellä
Pesimälauttatalkoot. Kuva: Eero Linden

Pesimälaatikkotalkoot

Joulukuussa 2022 Isiäiselle asennettiin ensimmäiset vesilintujen pesimälaatikot. Laatikot on tehty vanerista ja ripustettu tolppiin, jotka upotettiin rantaluhdan reunalle. Tolpissa on nousuesteet petoja varten ja laatikot on vuorattu järviruo’olla.
Tolpan asennus rantaluhtaan on hyvinkin haastavaa tämäntapaisessa kohteessa, jossa luhta ei välttämättä jäädy talvella ja sen alla on 3-4 metriä liejua. Viiden laatikon asennusta varten tarvikkeiden kantaminen vesirajaan ja itse asennustyö on raskasta ja aikaaviepää. Talkoopäivänä joulukuiseen ilta-aikaan työ aloitettiin pimeässä ja haastavissa olosuhteissa. Tekijöitä tuli paikalle kuitenkin runsaasti ja koko homma oli yhtäkkiä ohi alle tunnissa.

Pesimälauttatalkoot

Helmikuussa valmistettiin kelluvia pesimälauttoja. Pesimälauttojen ponttooneina toimii sadevesiputket, jotka hitsattiin Plastvon muovitehtaalla päistä umpeen. Toimittajan nopea ja joustava reagointi hankkeen tarpeeseen jopa pelasti talkoot siirtymiseltä. Putket kiinnitettiin 8mm raudoitusverkkkoon, jonka reunoista leikattiin rautojen päät irti. Talkooryhmä teki rannassa neljä tällaista elementtiä, jotka kannettiin jäälle ja kytkettiin toisiinsa yhdeksi n. 50 m2 lautaksi. Nurkkiin kiinnitettiin betoniankkurit, jotka jätettiin lautan alle odottamaan jään sulamista. Koko lautta katettiin suodatinkankaalla, järviruo’olla ja Versowoodin toimittamalla kuorikatteella. Neljässä tunnissa talkoolaiset saivat ruokokatetun terassin tehtyä, kahdeksan minuuttia jäi vielä aikaakin lopputarinoille. Ruoko peitettiin pressulla ja lumella odottamaan kuorikatetta ja myöhempiä talkoita.

Sadevesiputket menossa hitsaukseen
Reunoista kiinni ja kantoon. Elementti menossa jäälle kiinnitystä varten. Kuva: Eero Linden

Isiäisen rantaruovikon raivaus

Maaliskuun leudoilla ilmoilla pääsi jo hiki pintaan talkoolaisilla. Rantaluhdan ruovikkoa ja pesärosvojen istumapusikoita raivattiin avoimeksi viikattein sekä raivaussahoilla. Järviruoko kuljetettiin pesimälautalle ja risut kuljetettiin pressun sisällä mönkijällä jäätä pitkin rantaan noutopaikalle. Lapsetkin osallistuivat viemällä ruokokasoja pulkalla lautalle. Mäntykuorta vedettiin lautan viereen 3-4 m3 pressujen sisällä ja lapioitiin lopuksi kaiken päälle. Kate hillitsee lautan heinittymistä ja on linnuille mieluisa alusta kuljeksia. Lautan toivotaan houkuttelevan naurulokkien pesintää. Naurulokit toimivat samalla muille linnuille ilmapuolustuksena pesärosvoja vastaan ja jotkut vesilinnut pesivätkin mieluusti naurulokkiyhdyskunnan läheisyydessä.

Geokätköilijät

Valtaosa talkooporukasta muodostui geokätköilijöistä. Paikalla kävi myös muita kaupunkilaisia ja mm. Isiäisen ranta-asukkaita. Geokätköilijöiden toimintaan kuuluu luonnonympäristöä kunnostavien talkootöiden tekeminen. Tämä porukka on selvästi tottunut liikkumaan erilaisissa, haastavissakin paikoissa ja tarttumaan toimeen. Jokaista järjestettyä tilaisuutta leimasi erittäin nopea tahti ja merkittävä tulos Heinolan vesilintujen kannalta. Talkoojärjestelijöiden päivät olivat erittäin hektisiä ja palkitsevia. Ainoana miinuksena voi nähdä, ettei paikallaolijoihin ehtinyt juuri tutustumaan.

Lauttaelementtien rakennusta. Puolet porukasta jäällä. Kuva: Eero Linden

Mediatyö

Osaava kuvaaja osaa välittää tunnelman. Kuva: Eero Linden

Kaiken suunnittelun ja järjestelyn jälkeen nopeatahtinen työn edistyminen vie järjestäjiltä kaiken huomion. Sanomalehti Itä-Häme kävi paikalla haastattelemassa ja kuvaamassa pesimälauttatalkoita ja lintuhoitolan järviruokotalkoita helmikuussa, joten paikallaolijoille jäi päivästä mukava muisto artikkelin muodossa. Näin hyvistä talkoista kelpaakin kirjoittaa! Projektin vetäjänä tarvitsen itsekin kuvia tapahtumista eri tarkoituksia varten. Onneksi paikalla oli jälleen kerran hankkeen yhteistoimintaryhmän kuvaaja Eero Linden, joka toimitti hankkeelle valmiiksi käsitellyt kuvat kansioituna. Häneltä löytyy laaja lintukuvien kokoelma, jota saamme hyödyntää. Tällä kertaa kansiosta löytyi täydellinen tapahtumakuvasarja. Maaliskuun talkoista ehdin itsekin onneksi tallentamaan jonkin verran videokuvaa ja haastattelun, joka löytyy alta. Suurkiitokset kaikille osallistuneille ja tapaamisiin!

Kommentit (0)

Helmi-hankkeen blogi

Tämä on Heinolan ja Sysmän Helmi-hankkeiden blogi. Hankkeessa kunnostetaan lintuvesikohteita v 2022-2023.

Rahoittajana toimii Kunta- ja Järjestö-Helmi erityisavustus, YM

Saku Ovaskainen

Viimeisimmät kirjoitukset

Tutustu kaupungin blogitarjontaan
Etusivu