Nuorisopalveluiden blogi

27.6.2022

Ei mitään tekemistä -leiri

Ei mitään tekemistä-leiri tulee tänään päätökseen Saksalan seikkailukeskuksessa, kun bussi starttaa kohti Heinolaa. Kelien suosiessa olemme ehtineet tehdä kaikenlaista mukavaa aina uimisesta lautapelien pelaamiseen. 

Ensimmäisenä leiripäivänä saavuttuamme Saksalaan tutustuimme toisiimme ja pelailimme ulkona ja sisällä. Toisen päivän ohjelmaan kuului mm. vesisotaa, osa leiriläisistä kävi myös melomassa. Kolmas leiripäivä avautui Saksalassa aurinkoisena ja iloista mieltä loi vielä enemmän vierailumme maatilalle. Siellä leiriläiset pääsivät moikkaamaan lehmiä, etsimään aarteita vanhasta pellosta metallinpaljastimella ja istuttamaan perunaa. Iltapäivän edetessä uitiin, ajettiin rallia pleikkarilla ja tottakai syötiin hyvin. Kaikki ruoat valmistettiinkin yhdessä leiriläisten kanssa, eikä kellekään jäänyt nälkä. 

Nyt viimeinen leiripäivä on käsillä ja ilontäyteinen nelipäiväinen reissumme tulee tänään päätökseen. Torstain suunnitelmissa on syömistä, siivousta ja bussimatka kohti mahdollisesti parempaa verkkoyhteyttä. Seuraavaksi hyvästelemme Saksalan tämän viikon osalta. 

Ei mitään tekemistä kiittää ja kuittaa.

Kommentit (0)

Etusivu