Johdanto Minun pukuni -hankkeen blogeihin

Minä olen Henna Paasonen ja toimin Heinolan Kalevalaisten Naisten puheenjohtajana. Olen koulutukseltani kulttuurintutkija ja kuvataiteilija sekä innokas naisten perinteen ja kulttuurin opiskelija. Intohimoihini kuuluu naisten käsitöihin liittyvän muistitiedon tallentaminen. Kesän 2024 aikana kirjoitan Heinolan museoiden blogiin tekstejä Heinolan Kalevalaisten Naisten Minun pukuni -hankkeeseen osallistuvien naisten kansallis- ja muinaispuvuista.

Minun pukuni -hankkeen tavoitteena on tuoda esille Heinolan paikallista käsityöperinnettä. Korostan pukujen merkitystä omistajilleen, niihin liittyviä muistoja ja pukujen omistajien elettyä suhdetta käsitöihin. Pukuja ei pidetä pelkästään esteettisinä esineinä, vaan niillä ymmärretään olevan laajempi rooli naisten elämässä, arjessa ja juhlassa. Tuon esille siis pukujen symbolista merkitystä naisille. Hankkeessa valokuvaaja Silvi Kaarakainen on kuvannut yhdistyksen naisia pukuineen. Minä olen puolestani haastatellut ja kirjoittanut muistiin pukujen tekijöiden ja kantajien tarinat. Hanketta on tukenut Käkisalmi-säätiö.

Heinolan Kalevalaiset Naiset ry

Heinolan Kalevalaiset Naiset ry on vuonna 1980 perustettu kulttuuri- ja perinneyhdistys, joka on saanut alkunsa suomalaisesta perinteestä kiinnostuneiden heinolalaisten naisten halusta valmistaa muinais- ja kansallispukuja. Ydinryhmään kuuluivat muun muassa Vappu Pantero, Leena Kemppinen, Eila Vartela, Riitta Lavonius ja Ritva Maijala. Vappu Pantero toimi Heinolan käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen hallituksessa ja osallistui muinaispukukurssille Helsingissä. Hän innostui valtavasti. Naiset lähtivät keräämään tietoa muinaispuvuista, tapaamaan arkeologeja ja opettelemaan tarvittavia tekniikoita. Kankaiden tiheys piti olla sama kuin hautalöydöissä, lautanauhoja täytyi valmistaa, hankkia tarpeeksi tiukkakiertoista lankaa ja värjätä lankoja kasviväreillä. Opetusneuvos Kaarina Virolainen lainasi Muinais-Karjalan pukuaan, josta otettiin mallia. Vappu Panteron mies Kusti valmisti pronssikierukat. Muinaiskengistä saatiin malli kengille. Kaikki yhdistyksen saamat avustukset menivät materiaalihankintoihin, mutta kaikki tieto ja osaaminen oli yhteistä ja sitä jaettiin ulkopuolisillekin. Yhdistys sai paikallisesti myönteistä julkisuutta. Naisten kesken vallitsi innostus ja haltioituminen vanhoihin tekniikoihin, puvuilla katsottiin olevan jopa maagista, suojaavaa vaikutusta. Pukujen valmistamisessa ei tunteja laskettu.

Muinaispuvut valmistettiin 1980-luvulla ja ne ovat esillä Heinolan Valtuustotalon aulassa. Puvut kuuluvat yhdistyksen toiminnan ytimeen. Yhdistykseen kuuluu tällä hetkellä noin 30 jäsentä ja se kokoontuu Heinolan Kristiinakodilla kulttuuri- ja perinneiltojen merkeissä. Yhdistykseen kuuluva käsityömestari Mervi Pasanen edustaa uutta sukupolvea muinaispukujen valmistamisessa.

Kesän aikana Heinolan museoiden nettisivuilla ilmestyvissä blogeissani kirjoitan itseni lisäksi seuraavista yhdistyksen jäsenistä, heidän puvuistaan ja käsitöiden harrastamisestaan:

Leena Alho

Sisko Björk

Taina Eskola

Irmeli Mononen

Mervi Pasanen

Leena Railimo-Saares

Jaana Renlund

Orvokki Rosberg