Heinolan kirjaston blogi

29.8.2024

Kauppakatu kiinni, koukkaa puiston puolelta

Muuttolaatikoita täynnä kirjoja, päällä siniset ohjelaput.

”Jaksa en odottaa (jaksa en odottaa) nyt kauempaa
En jää mä miettimään (jää miettimään) missä lienetkään
Ja vaikka sinut nään, niin seurastasi jään
Nyt meni hermot, mutta mitäs näistä
Kai tästä joskus, vielä toivutaan”

Ennustiko tämä pätkä The Firstin 60-luvulla levyttämää kappaletta kirjaston muuttoa? No ei, hermot meiltä itähämäläisiltä eivät mene ihan helposti, eikä nytkään.

Olemme saaneet elokuun aikana vastata monta kertaa päivässä kysymykseen: milloin kirjasto suljetaan? Tieto meillekin on tullut tipoittain, olemme joutuneet pakkaamaan kirjoja ja purkamaan hyllyjä pää säkissä.

Olemme jaksaneet odottaa, mutta nyt en jää mä miettimään (jää miettimään). Seurastasi jään, Kauppakatu. Kirjasto on suljettu ja muutto käynnissä. Saimme vihdoinkin aloittaa pakatun aineiston kuljettamisen kirjaston väistötilaan kaupungintalolle. Sinne siirretyt hyllyt on pystytetty, ja osa henkilökunnasta täyttää niitä. Osa meistä jatkaa pakkaamista Kauppakadulla. Sitten seuraa vielä kaluston muutto.

Asiakaspalvelupiste ja lainausautomaatti, kirjastoapulainen.

Kirjastopalvelu ei ole Heinolasta loppunut, vaan lehtisalin ovi on auki ja palvelua saa maanantaista perjantaihin klo 9—14. Omatoimikirjasto on käytössä joka päivä klo 6—22. Kirjastoauto Sulkakin toivottavasti lähtee pian liikkeelle pitkäksi venähtäneen korjausreissunsa jälkeen.

Lehtisalissa voi lainata ja palauttaa ja käyttää tietokoneita. Varatut kirjat voi noutaa lehtisalista. Lehtisalissa on heti oven vieressä pieni kokoelma lainattavia kirjoja ja dvd-levyjä: uutuuksia ja palautettuja.

Kirjoja läpinäkyvässä hyllyssä läheltä kuvattuna, tekstit lainaa tästä ja uutuuksia.

Kirjasto väistötiloissa kaupungintalolla avataan lokakuussa. Saa kysyä milloin, mutta meillä ei ole vielä vastausta siihen.

Kommentit (0)

Heinolan kirjaston blogi

Tervetuloa seuraamaan kirjaston blogia, jossa kerromme ajankohtaisia asioita kirjaston remontista sekä väistötiloihin muuttamisesta kaupungintalolle.

Viimeisimmät kirjoitukset

Tutustu kaupungin blogitarjontaan
Etusivu