Miten Heinolan muinaispukukokoelma syntyi

Kuva: Silvi Kaarakainen.

Heinolan taidemuseolla on tänä kesänä esillä 13 Heinolan Kalevalaisten Naisten kansallispukua ja kaksi yhdistyksen jäsenen muinaispukua. Minä olen yhdistyksen puheenjohtaja Henna Paasonen ja esittelen kesän aikana blogeissani näyttelyn pukuja ja niiden omistajia. Valokuvaaja Silvi Kaarakainen on kuvannut yhdistyksen naisia puvuissaan, minä olen haastatellut ja kirjoittanut muistiin pukujen tekijöiden ja kantajien tarinat. Tässä minun pukuni -hankkeen neljännessä blogissa kerron yhdistyksen muinaispukukokoelman synnystä.

1970-luvulla Heinolassa toimi vielä käsi- ja taideteollinen oppilaitos. Sieltä opettaja Eila Vartelan piti lähteä koulutukseen, jossa perehdyttiin Perniön muinaispuvun valmistukseen. Eila sairastui, ja tilalle lähetettiin koulun hallituksen jäsen, emäntä ja lastenhoitaja Vappu Pantero. Vappu innostui muinaispukujen valmistuksesta. Innostus tarttui myös hammaslääkäri Riitta Lavoniukseen. Rouvat perehtyivät siihen mennessä valmistuneisiin muinaispukuihin. Riitta oli sitkeä tutkija ja etsi tarpeelliset tiedot, Vappu oli taitava kutoja. Perinneharrastus oli siihen aikaan suosittua. Ympärille kertyi lisää asiasta innostuneita, osa käsityöalan ammattilaisia, osa perinteistä kiinnostuneita. Ydinryhmään kuuluivat myös muun muassa Leena Kemppinen, Eila Vartela ja Ritva Maijala.

Pian naiset havaitsivat, että museoihin ja pukujen käyttäjille valmistuneet muinaispuvut olivat erilaisia kuin hautalöytöjen aineistot. Alettiin tehdä yhteistyötä arkeologien ja museoiden kanssa. Selvitettiin mahdollisimman tarkasti alkuperäisistä arkeologisista julkaisuista, mitä haudoista oli löydetty. Havaittiin, että vainajien hautavaatteissa oli käytetty unohtuneita käsityötekniikoita. Tutkimuksessa oli kantavana voimana Riitta Lavonius. Hän meni Kansallismuseoon, jossa arkeologi, museon tutkija Leena Tomanterä näytti ja selitti yksityiskohtia museon mallipuvusta. Riitta hakeutui jopa arkeologian opiskelijaksi ja suoritti oppiaineessa hum.kand. tutkinnon ja muita arvosanoja. Hänen yhteistyönsä Kansallismuseon tutkijoiden Leena Tomanterän ja Jaana Riikosen kanssa kesti monta vuotta ja oli erittäin hedelmällistä.

Heinolassa alkoi olla valmisteilla useita erilaisia muinaispukuja. Kankaiden rakenne, lankojen paksuudet ja tiheydet tehtiin vastaamaan hautalöytöjä. Nauhat tehtiin vanhoilla tekniikoilla ja värit pyrittiin saamaan vastaamaan esikuvia niin paljon kuin suinkin. Riitta otti selville kehräämöjä ympäri maailmaa, sillä villan laatu oli tärkeä, samoin langan paksuus, kierteisyys ja väri. Päädyttiin tilaamaan lankoja sveitsiläisestä kehräämöstä. Kankaat kudottiin Vapun vintillä vaakakangaspuilla. Muistitiedon mukaan myös lankojen värjäys tehtiin suuressa padassa Panteron pihalla. Ritva Maijalan mukaan valmistaminen oli ”selvää hommaa” ja ”kauhean mielenkiintoista”. Ritva kehitti vielä styrox-kehyksen, jota hän käytti karjalaisen pronssikierukkapitsin tekemiseen pukuunsa. Kusti Pantero valmisti pronssikierukat. Ritvan mukaan ”tekemisessä ei tunteja laskettu”.

Harrastuksen mahdollistajaksi perustettiin Heinolan Kalevalaiset Naiset ry. Ajateltiin, että yhdistyksessä voidaan opettaa useampi henkilö kerralla. Perustavaan kokoukseen vuonna 1980 odotettiin niitä henkilöitä, jotka olivat jo mukana muinaispukuharrastuksessa. Ensimmäisessä kokouksessa oli heti läsnä 33 henkilöä. Suuren innostuksen vallassa haluttiin perustaa monipuolisesti perinnekulttuuria edistävä yhdistys. Ensimmäisen vuoden jälkeen jäseniä oli jo 57. Alkuun yhdistyksessä nimenomaan tehtiin muinaispukuja. Myöhemmin se on toiminut yleisempänä kulttuuriyhdistyksenä.

Kuva: Silvi Kaarakainen.

Vuonna 1980 vierailtiin myös opetusneuvos Kaarina Virolaisen luona Helsingissä. Virolainen omisti  Karjalan muinaispuvun ja lainasi sitä yhdistyksen naisille tutkittavaksi. Naiset vierailivat myös Imatralla karjalaisen yhdistyksen luona, joka omisti Karjalan muinaispuvun. Yhteyttä otettiin myös Pirkanmaan kotityöhön, mutta sieltä tietoa ei jaettu.

Kun Heinolassa oli sitten useita muinaispukuja ja osaamista niiden valmistamiseen, tuli esittely- ja opetuspyyntöjä eri puolille maata, myös Ruotsiin ja Kanadaan. Omistajat antoivat auliisti pukujaan esittelyihin ja näyttelyihin. Lopulta nousi esille ajatus valmistaa talkootyönä yhdistykselle kokoelma, jonka pukuja voidaan lainata.

Euran puvun myötä kääntyi uusi sivu muinaispukujen valmistamisessa. Alettiin ymmärtää, että jos vaippakankaan kutomiseen meni rautakaudella orjalta noin vuosi, ei tätä herkästi liestyvää kangasta keritsimillä leikattu. Euran hautojen tutkijan, arkeologi Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilanderin oivallus päättölautanauhasta sekä soljilla ja vyöllä puettavasta vaippahameesta mullisti käsityksen muinaispuvuista. Heinolan kokoelma sai nopeasti Euran puvun.

Kalevalan 150-juhlavuoden yksi tapaus oli Maskun muinaispuvun kokoaminen. Sen valmistuksessa Riitta Lavonius oli etulinjassa toteuttamalla ensimmäisen esittelypuvun. Vaikeuksien jälkeen puku oli esittelykunnossa, kun julkistamispäivä koitti. Arkeologian opiskelija Jaana Riikonen teki gradunsa Kaarinan muinaishaudasta. Samaan aikaan hänen tutkimuksensa kanssa valmistettiin Heinolassa Kaarinan muinaispuku.

Yhdistyksessä kaikki tieto oli yhteistä, ja kaikkia halukkaita opetettiin ja neuvottiin maksutta muinaispukujen valmistuksessa. Yhdistystä arvostettiin, ja 1980-luvulla sen jäsenten valmistamia pukuja esiteltiin muun muassa Itä-Hämeen IHME-messuilla. 1980-luvulla pukujen valmistuksessa mukana olleet, vielä kunnossa olevat jäsenet toivovatkin, että pukuihin liittyvä muistitieto säilyisi.

Heinolan kaupunki järjesti muinaispuvuille pysyvän sijoituspaikan Valtuustotalossa, osoitteessa Rauhankatu 3, Heinola. Pukuja ei nykyään enää lainata, mutta niitä voi tulla katsomaan sopimuksen mukaan. Kokoelmaan kuuluvat seuraavat puvut:

Perniön punahameinen puku

Perniön valkoinen puku

Muinais-Karjalan puku

Tuukkalan muinaispuku

Euran muinaispuku

Maskun muinaispuku

Kaarinan muinaispuku

Mikkelin seudun muinaispuku

Rohdinkankainen työpuku, muistuttamassa arjesta

Kuva: Silvi Kaarakainen.

LÄHTEET

Orvokki Rosbergin ja Ritva Maijalan haastattelu 15.2.2024

Rosberg, Orvokki (2017): Miten Heinolan muinaispukukokoelma syntyi. Kirjoittajalta saatu painamaton teksti.