Kiertue-elämä

13.4.2022

Pleissiltä maailmalle

Osa 13: Kiertue loppuu. Viimeisessä videoblogin jaksossa Leevin kisaväsymys aiheuttaa erinäisiä naurunpurskahduksia. Kuuden viikon rankka raadanta on tuottanut kuitenkin hedelmää ja yhtyeellä on tulevaisuudessa jo isoja kuvioita tiedossa.
Osa 12: Offenbach ja Berliini. Toiseksi viimeisessä jaksossa tutustutaan lähemmin Leevin käyttämään kitaraan ja myös kiertueella toimivaan kitarateknikkoon. Kiertueen loppuminen aiheuttaa iloa ja haikeutta.
Osa 11: Lindau ja Amsterdam. Jaksossa perehdytään kitaratekniikkaan sekä pohditaan ilmastoinnin ja nesteytyksen tärkeyttä todella kuumilla keikkapaikoilla. Leevin tytär saa Amsterdamin keikkayleisöltä huikean syntymäpäivälaulun.
Osa 10: Italia ja Sveitsi. Matka jatkuu ja meno vaan paranee! Haastattelussa yhtyeen kuljettaja, jonka yhteinen matka Leevin kanssa alkoi jo vuosia aiemmin.
Osa 9: Saksa. Tunnelmia mm. Hannoverista ja haastatteluissa Blind Channelin miehistöä sekä kiertueen miksaaja.
Osa 8: Dresden. Leevi näyttää omat rutiininsa äänen avaamiseen. Fyysinen liikunta ennen keikkaa on avain hyvään esiintymiseen.
Osa 7: Saksa. Blind Channel on palannut kiertueelle voitokkaan Emma-gaalan jälkeen ja One Morning Left antaa lämmittelyvinkkejä keikkaan valmistautumiseen.
Osa 6: Itävalta. Leevi avaa soundcheckin merkitystä, pääsemme tutustumaan keikkabussiin ja saamme käytännön vinkkejä kiertue-elämään.
Osa 5: Budapest, Praha ja Krakova. Yhtye matkaa läpi Unkarin, Tšekin ja Puolan. Suomalaiset Blind Channel-fanit kertovat kuulumisiaan, vesisade viilentää ulkoilmakeikan tunnelmaa ja Puolan liikenneruuhka luo erilaisia haasteita.
Osa 4: Itävalta ja Saksa. Tunnelmia Wienin Arena-keikkapaikalta sekä Münchenin Zenithistä. Tutustumme myös uuteen henkilöön bändin taustajoukoista.
Osa 3: Lontoo. Matka Lontooseen on pitkä ja kivinen. Yhtye ei välty vastoinkäymisiltä ja viivästymiset stressaavat.
Osa 2: Belgia. Leevi avaa kiertueen aikataulutusta ja pääsemme tutustumaan keikkapaikan bänditiloihin. Vastoinkäyminen toisen keikan loppupuolella vaatii soveltavaa ongelmanratkaisukykyä.
Osa 1: Pariisi. Matka alkaa! Yhtye lähtee Suomesta ja aloittaa kiertueensa Pariisista.

Heinolalainen muusikko ja nuoriso-ohjaajaksi opiskeleva Leevi Luoto, 30, kiertää parhaillaan One Morning Left-bändinsä kanssa Eurooppaa Electric Callboyn ja Blind Channelin kanssa. Leevi kuvaa reissulla videoblogia, jossa hän kertoo kiertue-elämästä. Videoblogi on toteutettu yhteistyössä Heinolan kaupungin ja Heinolan nuorisopalveluiden kanssa.

Aloitin keikkailun ja bänditoiminnan noin 14-kesäisenä Heinolan nuorisopalveluiden avulla. He järjestivät tuolloin bändi-iltoja vanhalla Pleissillä. Ne kokemukset ja oppi ovat toimineet mittaamattoman arvokkaana ponnahduslautana sekä pohjana nykyhetkeä ajatellen! Pleissin bändi-illoista olen päätynyt soittamaan bändieni kanssa festareille ja klubeille ympäri maailmaa, Leevi kertoo.

Tulevan Euroopan kiertueen keikoista käytännössä kaikki ovat loppuunmyytyjä. Osaan saleista mahtuu lähemmäs 6 000 katsojaa. Vaikka kiertue tulee pitämään Leevin kiireisenä, on hän innoissaan vloggaamisesta. Tarkoituksena on tuottaa pari lyhyttä videota joka viikko.    

Tulevien vlogien avulla haluan rikkoa vanhoja stereotypioita ja ennakkoluuloja siitä, että millaista elämä kiertueella on. Tarkoitus on myös inspiroida heinolalaisia keikkailusta kiinnostuneita nuoria!

Kommentit (0)

Etusivu