Pikku-Leppälahti

Hartolan luoteispuolella sijaitseva Pikku-Leppälahti on linnustoltaan valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittävä alue. 2000-luvun alussa FINIBA (Finnish Important Bird Areas) -hankkeessa tunnistettiin Suomen ympäristökeskuksen ja BirdLife-Suomen yhteistyössä Suomen merkittävät lintualueet, joihin Pikku-Leppälahti lukeutuu. Lisäksi maakunnallinen merkittävyys määritettiin BirdLifen MAALI-hankkeessa, jonka aikana havaittiin vesilinnuista mm. punasotka, laulujoutsen, sinisorsa, isokoskelo sekä silkkiuikku.  

Ruovikoissa viihtyvää lajistoa on muun muassa ruskosuohaukka sekä kaulushaikara. Muita havaittuja lajeja ovat isokuovi, kurki ja taivaanvuohi, pesimäaikaan myös punavarpusia sekä pajusirkkuja. Rantametsissä viihtyy valkoselkätikka. 

Pikku-Leppälahti on pienehkö reheväkasvustoinen lintuvesi, jonka rannoilla on ruovikko-, kaislikko-, luhta- ja suoalueita. Se kuuluu Kymijoen vesistöalueen Sysmän reittiin. Etelärannalla sijaitsee Natura 2000-alueisiin kuuluva Leppäkosken metsät. 

Pikku-Leppälahti on päässyt 2010-luvulla rehevöitymään pahasti ja siksi tarve kunnostukselle on akuutti. Heinolan kaupungin Metsä- ja kalatalous koordinoi järven kunnostustoimia. Tarpeellisia toimenpiteitä ovat vesikasvillisuuden niitot, jotta avovesialueita saadaan lisää, sekä linnuston pesinnän tukeminen pesimälautan ja -laatikoiden rakentamisella ja sijoittamisella järvelle ja rantametsiin.  

Hartola mainitaan ensimmäisen kerran historiallisissa lähteissä jo vuonna 1398. Hartola oli pitkään Sysmän emäpitäjän takamaa. Nykyään Itä-Hämeen museolle kuuluvan Koskipään kartanon isäntä Adolf Tandefelt päätti yhdessä muiden hartolalaisten mahtimiesten kanssa ajaa Hartolan itsenäiseksi vanhasta emopitäjästään. Kuningas suostui anomukseen, ja julisti 31.8.1784 Hartolan itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi.