Elämän lähteillä

Sinilähteen asuinalue koetaan turvallisena kasvavana lapsiperheiden alueena, josta on hyvät julkisen liikenteen yhteydet. Uimaranta mainittiin tärkeänä paikkana ja luontoa arvostettiin. Liikkuminen ranta-alueilla oli kuitenkin vähentynyt rakentamisen myötä.

Sinilähde-talo

Sinilähde

Sinilähteen kaupunginosa Ruotsalaisen rannalla mahdollistaa väljän asumisen lähellä kaupunkia. Ruotsalaisen ranta-alueella risteilee ulkoilupolkuja rikkaassa luonnonympäristössä. Lähistön ison marketin alueen palvelut moottoritieliittymän alueella ovat kävelyetäisyydellä ja joukkoliikenteen yhteydet vievät sekä keskustaan että Lahteen.

Asukastilaisuus 3.2.2020

Sinitaipaleen katusuunnitelman keskustelutilaisuuden yhteydessä päästiin ideoimaan myös Sinilähteen virkistysalueita. Aihetta pohdittiin ryhmissä karttojen ja kysymysten äärellä, jonka jälkeen jokainen ryhmä esitteli ajatuksensa yhteiseen karttaan.

Ideapajan myötä nousi esille monta tärkeää seikkaa, kuten kulkuyhteyksien raivaaminen virkistysalueille rakentamisen aikana, koskemattoman luonnon säilyttäminen varsinkin Kurpanrannan luonnonsuojelualueen läheisyydessä sekä turvalliset yhteydet Ilvesreitille.

Rakentamisen aikana kulkuyhteydet virkistysalueelle ovat poikki usealta kadulta ja pikaista raivausta kaivataan Sieponrinteen päähän kulun mahdollistamiseksi. Tärkeänä pidettiin myös rantaa myötäilevän virkistysreitin jatkuvuutta sekä yhteyttä Ilvesreittiin Hevossaarentien ja Sinilähteen koulun kautta.

Sinilähteen koululta on myös varmistettava pääsy metsään ja rantaan. Vuoksentie koulun kohdalta koettiin pimeäksi ja tien 140 ylitys turvattomaksi, varsinkin liikenteen kasvaessa.

Tulevia kehityskohteita voisivat olla lintutorni Sääksenpuiston mäelle, laavu esim. Ruukipohjan kärkeen, kaarisilta Perosensaarelle, uimakopit uimarannalle ja pitkospuut kosteikkoalueille.

Terveisiä Sinilähteeltä 5.11.2024

Tilaisuuden pääteemana olivat alueen harrastetilat. Lasten toivottaisiin pääsevän harrastuksiin itsenäisesti jalan tai pyörällä myös tulevaisuudessa.

Heinolan seurakunta on luopumassa Karjalankadulla sijaitsevasta seurakuntatalosta. Asiasta olivat keskustelemassa seurakunnan talouspäällikkö Mirja Stenroos ja kirkkoherra Janne Hatakka. Rakennus on peruskorjausta tai purkua vailla. Öljy lämmitysmuotona ei myöskään ole kestävä ratkaisu. Kiinteistöä yritetään myydä aluksi huutokaupalla. Korjaaminen voi tulla myös kyseeseen, jos kumppani löytyy. Rakennus ei ole suojeltu, mutta sillä on merkitys karjalaisuuden perintönä.

Sinilähteen seurakuntatalossa kokoontuvat tällä hetkellä muun muassa partiolaiset ja Martat. Kolmellekymmenelle partiolaiselle olisi hyvä löytää vaihtoehtoiset tilat lähistöltä, kertoi partiolaisten edustaja Jenni Marttila. Sinilähde-talolla toki mahtuisi kokoontua, mutta partiolaiset tarvitsevat myös säilytystilaa. Esteettömyys on myös tärkeää. Sinilähde-talon liikuntatilat ovat ahkerassa käytössä, mutta talon muiden tilojen iltakäyttö on ollut vähäistä.

Harrastemahdollisuuksien lisäksi keskusteltiin liikenneturvallisuudesta. Koulun ympärillä laskettiin nopeusrajoitukset kolmeenkymmeneen, mutta se ei ole kaikkia hetkauttanut. Vilkkuvalot ovat hyvät, jos ne vain toimisivat kunnolla. Ruukinraitin läpi ajellaan myös läpi vuoden, vaikka se ei ole sallittua.

Vuoksentien itäpuolen kaduilta ei ole yhteyttä Vuoksentien kevyenliikenteen väylälle. Tai on, jos ajaa nurmen päältä. Vuoksentien ja Hakatien risteyksessä pusikot estävät näkyvyyttä ja katuvalot ovat osin puiden peitossa. Jättibalsami on levinnyt ja maansiirtotöiden mukana on tullut lupiinia. Hulevesilammikot ovat alkaneet rehevöitymään, mutta se toistaiseksi estä niiden toimivuutta.