Musiikkiopiston opettajat

Heinolan musiikkiopiston opettajat ovat oman instrumenttinsa asiantuntijoita ja musiikkiopiston sydän. Alla opettaja- ja soitinesittelyt.

Jousisoittajat soittavat viuluja ja selloa
Anu Alviola (kantele)

Anu Alviola on lahtelainen kanteleensoiton ja kansanmusiikin opettaja sekä kantelemuusikko.

Lahdesta kotoisin oleva Anu Alviola sai ensikosketuksensa kanteleensoittoon Lahden konservatoriossa ja innostus kansanmusiikkiin kasvoi pitkän kansantanssiharrastuksen myötä. Sittemmin opiskelut jatkuivat Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa vuoden 2002-2003 sekä Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolla vuosina 2003-2009 valmistuen Musiikin maisteriksi vuonna 2009.

Kanteleensoiton sekä kansanmusiikin opettajana Anu on toiminut vuodesta 2004 alkaen. Päätoimisesti Anu on opettanut vuodesta 2011, mm. Porvoonseudun musiikkiopistossa, Lahden konservatoriossa sekä Lahden musiikkiopistossa. Muita yli kymmenen vuoden opetusuran aikana olleita opetuspaikkoja ovat olleet mm. Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osasto, Ilomantsin kanteleleiri (vuodesta 2004), Sommelon kansainvälinen kantelekurssi (vuodesta 2010), Karjalan tasavallassa pidetty kantelekurssi vuonna 2012 sekä kantelekurssi Seattlessa vuonna 2018.

Anu Alviolan soittimia ovat kaikki erikokoiset kanteleet. Viime vuosina erityisesti pienkanteleet (5-15-kieliset kanteleet) ovat olleet Anun pedagogisen tutkinnan aiheena. Omalla muusikon urallaan Anua on kiinnostanut erityisesti kanteleen ja laulun yhdistäminen sekä yhtyesoitto kanteleilla kansanmusiikkiyhtyeissä.  

Tiina Bragge (huilu ja nokkahuilu)
huilisti Tiina Bragge

Olen huilunsoitonopettaja, pesunkestävä huilisti.

Opetan myös nokkahuilua. Soitan musiikkiopiston ja Heinolan Musiikin Ystävien yhteisessä puhallinorkesterissa huilua ja piccoloa.

Pidän työstäni eri-ikäisten oppilaiden, työkaverien ja muiden soittajien parissa.

Let´s be the Music Lovers!

Marina Busch (piano, vapaasäestys)

pianisti Marina Busch

Olen kotoisin Tallinnasta, missä olen myös opiskellut. Pietarissa (Leningradissa) erikoistuin kamaripianistiksi.

Olen asunut jo yli 20 vuotta Heinolassa ja opetan musiikkiopistossa klassista pianon soittoa ja vapaata säestystä; toimin myös säestäjänä. Yksi mielenkiintoisimmista projekteista on ollut melkein 7 vuotta toiminut jazzbändi JAZZARIT!

Soitan edelleen aktiivisesti ja tykkään varsinkin kamarimusiikista. Jazzilla on erityinen asema elämässäni.

Maarit Granqvist (musiikkileikkikoulu & kantele)

Koulutukseltani olen musiikin varhaiskasvatuksen opettaja ja laulunopettaja. Vastaan Heinolan musiikkiopistossa musiikin varhaiskasvatuksesta. Työni sisältää muskaritunteja ja viisikielisen kanteleen ryhmä- sekä yksilöopetusta. Uutena ryhmänä tänä syksynä aloitin myös ukuleleopetuksen.

Olen työskennellyt muskariopena vuodesta 1996 lähtien ja pidän edelleen työstäni todella paljon. Yksi keskeisimmistä tavoitteistani on saada lapset innostumaan musiikista ja nauttimaan sen moninaisuudesta. Vuosien saatossa on ollut mahtavaa seurata pienten muskarilaisten varttumista ja soittoharrastuksen etenemistä iän karttuessa.

Vapaa-ajallani harrastan mielelläni mm. lenkkeilyä, matkustelua ja herkuttelua sekä tietenkin konserteissa käyntiä. Perheeseeni kuuluu aviomieheni lisäksi kaksi aikuista lasta, jotka molemmat ovat Heinolan musiikkiopiston entisiä musikantteja.

Maarit Granqvist (musiikkileikkikoulu & kantele)

Koulutukseltani olen musiikin varhaiskasvatuksen opettaja ja laulunopettaja. Vastaan Heinolan musiikkiopistossa musiikin varhaiskasvatuksesta. Työni sisältää muskaritunteja ja viisikielisen kanteleen ryhmä- sekä yksilöopetusta. Uutena ryhmänä tänä syksynä aloitin myös ukuleleopetuksen.

Olen työskennellyt muskariopena vuodesta 1996 lähtien ja pidän edelleen työstäni todella paljon. Yksi keskeisimmistä tavoitteistani on saada lapset innostumaan musiikista ja nauttimaan sen moninaisuudesta. Vuosien saatossa on ollut mahtavaa seurata pienten muskarilaisten varttumista ja soittoharrastuksen etenemistä iän karttuessa.

Vapaa-ajallani harrastan mielelläni mm. lenkkeilyä, matkustelua ja herkuttelua sekä tietenkin konserteissa käyntiä. Perheeseeni kuuluu aviomieheni lisäksi kaksi aikuista lasta, jotka molemmat ovat Heinolan musiikkiopiston entisiä musikantteja.

Erika Harjukoski (laulu)

Olen opettanut Heinolan musiikkiopistossa vuodesta 2005 alkaen sekä klassista laulua että pop-jazz -laulua. Oppilaina on ollut vuosien aikana kaikenikäisiä innokkaita laulunharrastajia. Laulamisessa onkin hienointa se, että aloittaminen ei ole koskaan myöhäistä ja soitin kulkee aina mukana.

Opettaminen on ehdottomasti minun juttu ja huomaan innostuvani siitä yhä uudelleen. Parasta työssäni ovat ehdottomasti oppilaat, joilta olen vuosien aikana myös itse oppinut paljon niin laulamisesta kuin elämästä yleensä.

Vapaa-ajalla kotoilen mielelläni perheen kanssa. Harrastan laivailua Päijänteellä, uintia, vesijuoksua, dekkareita ja scifi -leffoja. Haaveilen koiran hankkimisesta.

Sirkku Hilanko (viulu ja jousiorkesteri)

viulisti Sirkku Hilanko

Olen Sirkku Hilanko ja opetan viulunsoittoa Heinolan musiikkiopistossa sekä Lahden konservatoriolla. Yksilöopetuksen lisäksi teen orkesterityötä, viime vuosina enimmäkseen pienten orkesteri Vauhtimatojen kanssa. Lisäksi vedän vapaamuotoisemmin toimivaa, kaikille avointa viuluryhmä Vilkettä. 

Pidän kovasti opettamisesta, ja olen onnekas saadessani toteuttaa myös muusikkouttani koska molemmat puolet tukevat toisiaan. Soitan Lumos-kvartetissa, joka toimii monipuolisesti etenkin kevyen musiikin eri sektoreilla studiotyöskentelystä festarilavoille. Lisäksi keikkailen useissa eri kokoonpanoissa ja eri tyylien parissa. Nautin erityisesti hyvän meiningin kansanmusiikista, esimerkiksi klezmeristä, ja näistä löydöistä saavat sitten oppilaanikin osansa 🙂

Opettamisessa hienointa on yhteisen asian äärellä tapahtuva vuorovaikutus ja musiikin ja soiton ilmiöiden ihmettely. Kaikenlaisille soittajanaluille on paikkansa ja jokaiselle löytyy inspiroivaa soitettavaa, haluaa sitten vain soitella tai tavoitella musiikista vaikka ammattia.

Kotioloissa odottavat pieni tytär ja mies. Varsinkin kesällä käymme usein mökillä, tykkään savusaunasta ja luonnosta. Koitan muutenkin harrastaa liikuntaa vaihtelevalla menestyksellä, pilates on suosikkilajini joka palaa aina ohjelmaan kun aikataulut sallivat.

Markus Ihajoki (trumpetti)
Trumpetisti Markus Ihajoki

Opetan Heinolassa ja Riihimäellä trumpetin soittoa. Heinolassa johdan myös puhallinorkesteria ja big bändiä.

Opetushommia olen tehnyt vuodesta 2005 lähtien. Opettajana yritän olla innostava ja oppilaan toiveita kuunteleva opettaja.  Instrumenttina tykkään trumpetista, koska se on monipuolinen soitin millä voi soittaa niin klassista kuin kevyttäkin musiikkia.

Trumpettia voi alkaa soittamaan jo 6-7 vuotiaana. Yleensä jo toisena opiskeluvuotena pääsee yhteismusisoimaan orkesteriin.

Eija Kananen (viulu)
Viulisti Eija Kananen

Opetan viulun- ja alttoviulun soittoa sekä ohjaan murkkujousia, jousiorkesteria ja aikuisten soittoryhmää.

Olen opettanut Heinolassa vuodesta 2006 ja viihdyn täällä tosi hyvin. Tykkään työstäni kovasti ja toivon, että saan oppilaanikin innostumaan soittamisesta ja musiikista monipuolisesti.

Lempimusiikkiani on klassinen, mutta toki tykkään monenlaisesta musiikista ja opetan ja soitan mielelläni muutakin.

Vapaa-ajallani lenkkeilen ja vietän aikaa perheeni kanssa.

Virve Korhonen (sello)

Olen opettanut sellonsoittoa Heinolan ja Lahden musiikkiopistossa vuodesta 1997.

Sellisti Virve Korhonen

Sellon soittaminen on mielenkiintoista hommaa, mutta vaatii paljon kärsivällistä harjoittelua, sen vuoksi tunteihin lisätään aina ripaus tai pari hassuttelua. Sello on monipuolinen soitin. Vielä en ole törmännyt musiikinlajiin, jota sellolla ei voisi soittaa. Lastenlaulut ja kansanlaulut, sonaatit ja konsertot, poppi ja rokki sekä virret, leffa- ja pelimusiikki, kaikki soivat tyylillä.

Sello sopii kaikille iästä riippumatta, niin 5-vuotiaille kuin varttuneemmallekin, vaikka eläkepäivien piristäjäksi.

Kaikkia meitä selloa soittavia yhdistää kaksi asiaa, rakkaus musiikkiin ja kyky nauraa, usein myös itselle.

Tuomas Orasmaa (sähkökitara, sähköbasso, piano)

Annamari Parikka (piano ja cembalo)

Olen opettanut Heinolan musiikkiopistossa pianonsoittoa ja toiminut säestäjänä syksystä 1997 lähtien.

Nuorimmat piano-oppilaat ovat olleet 4-vuotiaita, mutta joukkoon on mahtunut myös muutama ikinuori eläkeläinen. On ollut hienoa saada seurata, kuinka vanhemmallakin iällä aivan nollasta aloittavat soittajat löytävät pianonsoitosta runsaasti iloa tuovan harrastuksen. It´s never too late to play piano!

Aivan pienille piano on myös oivallinen soitin aloittaa. Äänen saa helposti ja musisoimaan pääsee heti. Innokkaimpien kanssa olemme muutaman soittotunnin jälkeen jo heittäneet ”ensikeikan”. Jatkossa toki haastetta riittää, sisältäähän piano koko orkesterin, jolla kaikkea musiikkia on mahdollista soittaa.

Pekka Pesonen (piano ja urut)
Pianisti Pekka Pesonen

Olen opettanut musaopistossa jo ammoisista ajoista eli yli neljännesvuosisadan.

Valmistuin Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi ja opetusaineeni ovat piano ja urut. Oppilaiden iloksi (tai kauhuksi) säestelen heitä joskus kitaralla tai haitarilla. 

Kaikenlaisen musiikin kuuntelun lisäksi harrastan lukemista.

Tiina Putus-Nurminen (tanssi)

Olen Tiina Putus-Nurminen ja opetan tanssia Heinolan musiikkiopistossa syksystä 2021 lähtien. Olen iloinen palatessani jakamaan kokemuksiani tanssista Heinolan musiikkiopistoon, sillä juuri täällä sain ensikosketuksen elämykselliseen ja koukuttavaan tanssiharrastukseen!

Tanssinopettajaksi valmistuin Turun AMK:n Taideakatemiasta 2013 (nyky -ja jazztanssi sekä klassinen baletti). Tanssijan opintoni suoritin Lontoon Laban yliopistossa, josta valmistuin vuonna 2007. Lapsena, ennen tanssia, harrastin taitoluistelua, ja olen opettanut sitä muutamassa eri seurassa eri ikäisille luistelijoille. Lontoosta valmistumisen jälkeen olen opettanut myös eri tanssityylejä taitoluistelijoille. Viimeisin työpaikkani oli Helsingin tanssiopistossa, jossa opetin tanssijoita vauvasta vaariin vuodesta 2013 lähtien.

Innostun helposti uusista ideoista, mutta pidän pitkäjänteisyyttäkin vaativista projekteista. Lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaajakoulutus (Tunne&Taida Suomen tunnetaitokoulutus) 2020 on tuonut minulle lisää ymmärrystä niin itseäni, läheisiäni kuin oppilaitani kohtaan. Minulle on tärkeää luoda tanssitunneilleni rento ja oppiva ilmapiiri. Jokaisen oppilaan tulee saada olla oma itsensä ja turvallisessa ilmapiirissä yhdessä oivaltaen opitaan parhaiten! Kehoystävällisen tanssitekniikan lisäksi tunneillani keskitytään muun muassa improvisaatioon ja jatkoryhmissä myös pienien omien tanssikompositioiden tekemiseen.

Ilon ihme on pienissä hetkissä, pienissä asioissa, pysähtymisessä, läsnä olemisessa liikkeessä.

Eeva Saarela (pasuuna)
pasuunan soiton opettaja

Olen opettanut Heinolan musiikkiopistossa pasuunansoittoa vuodesta 2010 lähtien. Vapaa-ajallani soitan pasuunaa big bandissä.

Pasuuna on hieno soitin, jolla voi soittaa sekä klassista että kevyttä musiikkia. Sitä voi soittaa joko yksin tai ryhmässä.

Itse aloitin pasuunan soittamisen n. 11-vuotiaana, mutta mikäli käsissä löytyy voimaa ja pituutta, voi sitä alkaa soittamaan jo reilusti alle kymmenvuotiaanakin!

Tiina Saarinen (klarinetti ja saksofonit)

Risto Takala (rummut ja bändit)