Kirkonkylä
Päivitetty: 17.3.2023
Kirkonkylässä on nyt kaikki hyvin: on kirkko, koulu, liikuntahalli, posti ja kauppa – on lapsia, on nuoria. Kirkonkylässä pidetään toisista huolta ja siellä on rauhallista sekä paljon vettä. Tiesitkö, että Uuno Turhapuro muuttaa maalle -filmiä on kuvattu Kirkonkylässä Kyläpirtillä, vanhalla hautausmaalla ja Nokelaisen kaupassa?
Heinolan maalaiskunnan kirkonkylä yhdistyi Heinolan kaupunkiin vuonna 1997. Kirkonkylä säilyi keskuksena, vaikka monia toimintoja siirrettiinkin kuntaliitoksen myötä. Kirkonkylä valittiin vuoden kyläksi vuonna 2005 ja tätä vireää toimintaa kehitetään tänäkin päivänä. Luhtapauni, Pirttiniemi, Rautvuori, Suokannas, Isiäinen ja Vuohkallio voidaan lukea kuuluvaksi kirkonkylään.
Pirttiniemeen kaivattiin laavua, nuorisolle tilaa (kaikki eivät urheile), Hiljan pihalle leikkivälineitä ja muutamaan paikkaan parempikuntoisia teitä. Pihoilla lojuville autonromuille olisi myös hyvä keksiä parempi sijoituspaikka. Lisäksi Sulkavankoskesta voitaisiin tehdä virkistysalue, penkkikin riittäisi. Penkkejä voisi olla enemmän myös matkalle hautuumaalle ja rantojen läheisyydessä.
Alueen vahvuuksia ja erikoisuuksia ovat muun muassa sijainti, kallioiset maisemat, Kyläpirtin palvelut, tasa-arvoisuus ja toisista välittäminen. Kahvittelun jälkeen keskustelimme siitä, miten voisimme näistä asioista viestiä. Yksi vaihtoehto voisi olla koko kylän yhteinen FB-/nettisivusto, jossa olisivat mukana alueen toimijat, luontokohteet, tontit jne. Hyväksi markkinoinniksi koetiin myös jo muuttaneiden suosittelut eli puskaradio.
Tulevaisuuden toiveissa on vielä historian tallentaminen ja kirjaaminen esim. kyläkirjaan, terassi ja inva-wc Kyläpirtille, pitkän matkan linja-auton pysähtyminen alueella, koulun säilyminen sekä tietenkin ne uudet asukkaat.