Myllyoja ja Myllykylä
Päivitetty: 24.2.2022
Myllyoja ja Myllykylä ovat saanet nimensä 1580-luvun vesimyllyistä. Aluetta asuttivat aikanaan Karjalan evakot ja tarinan mukaan eräs tilan omistaja joi maansa kaupungin haltuun. Olikohan kenties asunut Viinakoijassa? Alueen vahvuuksia ovat rauhallisuus, väljyys, hyvä uimaranta, ”Lintulahden” upea linnusto sekä luontopolut ja -reitit.
Asukkaiden mukaan alueet eivät ole muuttunut sitten 80-luvun, hiljentyneet vain. Myllyojan koulun purkamisen myötä hävisivät myös monet tapahtumat, kuten Sinimyllyn messut, talvirieha ja urheilutapahtumat. Koulun vanhempainyhdistys järjesti näitä tapahtumia yhteistyössä paikallisten yritysten kanssa. Uusia tapahtumia on tosin varmasti tulossa upean Sinilähdetalon myötä.
Vanhan koulun ja parakkikoulun kentille toivottiin huolenpitoa, ehkä siinä voisi olla ulkoliikuntamahdollisuuksia, kuten pelaamista ja luistelua. Ainakin leikkikenttä tulisi säilyttää ja nykyiset pelikentät. Koirapuistoa toivottiin myös. Koirapolku löytyykin jo Sinilähteen puolelta Aholantien ja Sinilähteentien välisestä lehtikuusimetsiköstä. Uimarannan ympäristöön toivottiin myös enemmän huolenpitoa, se on monelle tärkeä paikka.
Pyörätiet ovat hyvässä kunnossa, mutta Kausantien jyrkkä alkupää on haasteellinen – varsinkin talvella. Myllyojantien risteykseen ehdotettiin stop-merkin sijaan kolmiota, jotta raskaat ajoneuvot saisivat paremmin vauhtia. Heinolan kaupungin rakennuspäällikkö Ari Matteinen kertoi, että jarruttaminen vie hiekat alta, mutta Stop-merkki on oltava tässä kohtaa hyvin vilkkaan pyöräliikenteen vuoksi. Tie on Elyn hoidossa, mutta yhteistyötä pyritään aina tekemään. Arin kanssa keskustelimme myös julkisen liikenteen vyöhykejaosta, johon on lähiaikoina tulossa hieman muutoksia. Linja-autoyhteyksiin oltiin keskimäärin varsin tyytyväisiä.
Alueen vahvuuksia ovat rauhallisuus, väljyys, hyvä uimaranta, ”Lintulahden” upea linnusto sekä luontopolut ja -reitit. Ehkä aluetta voisi valjastaa enemmänkin retkeilyyn: lintubongausta lintutornilla ja pelloilla, hiihtoa Ilvesreitillä ja luontoon tutustumista hyvin opastetuilla luontopoluilla. Kuusirannantieltä lähtevät luontopolut ja lintutorni eivät ole kaupungin mailla, mutta katsotaan mitä voidaan yhdessä maanomistajien kanssa tehdä saavutettavuuden parantamiseksi. Voisiko esimerkiksi olla tarvetta parkkipaikoille tai levikkeille, uusille opasteille ja lintutornin sekä laavujen kunnostamiselle.
No mikä sitten erottaa Myllyojan ja Myllykylän? Moottoritie, kuuluu vastaus. Myllyoja alkaa vanhalta maalaiskunnan rajalta, siitä mistä Karjalankatu muuttuu Karjalantieksi. Uusi Myllyojan ja Sinilähteen koulu (Sinilähdetalo) sijaitsee nipin napin Sinilähteen puolella. Myllykylä taas päättyy Evätmäen kohdilta, siitä alkaa sitten oikeastaan jo Vierumäki.