Visio
Päivitetty: 12.5.2021
Hyvä kasvaa Heinolassa
Hyvä kasvu ei tarkoita vain taloudellisten varojen kertymistä tai väkimäärän kasvua. Hyvä kasvu tarkoittaa ennen kaikkea onnellisuuden ja hyvinvoinnin lisääntymistä, elinympäristön kehittämistä, työn turvaamista sekä inhimillisten verkostojen vahvistumista. Hyvän olon kasvua!
Hyvän kasvun polulla pysytään kulkemalla välietapilta toiselle. Jokainen etappi on tärkeä osa matkaa ja sisältää talouteen, toimijaan, prosesseihin ja oppimiseen liittyviä kehitystehtäviä. Uudistuvan kaupungin horisontti muodostuu hyvinvoinnin, elinvoiman, demokratian ja resurssien turvaamiseen tähtäävistä teoista.
Hyvän olon kasvu
Kuljetaan kohti toimivaa ja turvallista arkea, jossa inspiroiva ympäristö mahdollistaa aktiivisen toiminnan.
Uudistuva työ
Varmistetaan kaupungin vetovoimaisuus jatkossakin, kehittämällä keskustaa ja uusia työmahdollisuuksia.
Toimija keskiössä
Varmistetaan kaupungin vetovoimaisuus jatkossakin, kehittämällä keskustaa ja uusia työmahdollisuuksia.
Talouden tasapaino
Kylvetään hyvän kasvun siemeniä ohjaamalla panostuksia työelämän osapuolien tukemiseen, kustannusten hallintaan sekä kestäviin investointeihin.